Eriarvoisuus lisääntyy – ”kunnat kilpailevat lähinnä siitä, kuka järjestää halvinta opetusta”

Opettajien ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkaisen mukaan 7-vuotiaat eivät ole koskaan aiemmin sitten peruskoulun tulon olleet koulutaipaleensa alussa yhtä eriarvoisessa asemassa kuin nyt.

Tänä syksynä perusopetuksen aloittaa 60 500 lasta.

– On monta kuntaa, jotka kilpailevat lähinnä siitä, kuka järjestää halvinta opetusta. Esimerkiksi oppituntien määrässä on tuntuvia eroja. Myös lomauttajakunnissa lapset saavat vähemmän opetusta kuin naapurikuntien oppilaat, Olli Luukkainen sanoo.

Hänen mielestään oppilaiden eriarvoisuus perusopetuksessa näkyy myös huomattavina ryhmäkokoeroina, vaikka keskimääräiset ryhmäkoot ovat hieman pienentyneetkin.

Perusopetuksen ensimmäisen luokan suurimmissa opetusryhmissä on paikoin jopa yli 30 oppilasta, kun valtakunnallisten laatukriteerien mukainen suositeltava enimmäiskoko on 20–25 oppilasta. OAJ:n mielestä perusopetuksessa luokkakoko ei saisi ylittää 20 oppilasta.

Luukkainen toteaa, että ylisuurten ryhmien pitäisi herättää vanhemmat kysymään, onko kunnassa ajateltu lapsen ja oppimisen parasta. Ryhmiä pitäisi vielä pienentää, kun niissä on erityistä tukea tarvitsevia sekä eri kieli- ja kulttuuritaustaisia oppilaita.

Myös maamme kouluverkon tulevaisuus on epävarma. Kuinka pitkään omassa kunnassa toimii lukio? Kuinka kauaksi etääntyvät ammatilliset opinnot?

Luukkainen rohkaiseekin vanhempia ottamaan selvää siitä, mikä on kunnan panostus koulutukseen. Yksi kriteeri on, käyttääkö kunta rahaa koulutukseen ja varhaiskasvatukseen yli vai alle maan keskiarvon.

Mainos