EPP:n ja sen europarlamenttiryhmän puheenjohtajan Joseph Daulin mielestä Ukrainan kauhistuttavat tapahtumat muistuttavat historian mustimpia hetkiä: Budapest vuonna 1956, Praha 1968, Sarajevo 1992.
– Juuri nyt valtionjohtaja syyllistyy omien kansalaistensa massamurhaan Euroopan mantereella. Herra Janukovytš on päättänyt matkia sellaisia henkilöitä kuin Jaruzelski, Ceaucescu ja Milosevic.
Daul myös kehotti ulkoministereitä päättämään pikaisesti pakotteista Janukovytšia, hänen seuralaisiaan, ystäviään ja tukijoitaan kohtaan.
– Ensimmäiseksi heidät pitäisi asettaa matkustuskieltoon EU:n alueella. Toiseksi Janukovytšin ja hänen perheensä sekä ystäviensä ja tukijoidensa omistukset ja sijoitukset pitäisi jäädyttää.
– Lisäksi Janukovytšista on annettava kansainvälinen pidätysmääräys ja hänen tuomisekseen Haagin kansainväliseen rikostuomioistuimeen. Ukrainassa käynnissä olevat sortotoimet ovat rikos ihmisyyttä, ja Janukovytšin on vastattava niistä oikeuden edessä
Daul vaati myös Ukrainan hallintoa takaamaan Punaiselle Ristille ja muille lääkintäpalveluille vapaan pääsyn antamaan apua Kiovassa ja Ukrainan muissa kaupungeissa loukkaantuneille mielenosoittajille.
EPP on Euroopan parlamentin suurin poliittinen ryhmä, johon Suomesta kuuluvat kokoomuksen ja kristillisdemokraattien parlamenttijäsenet.