Tulokset perustuvat 1 700:n 45–98-vuotiaan miehen ja naisen aineistoon, joka kerättiin vuosina 2004–2013. Osallistujien vuorokausirytmin vaihtelua ja unta mitattiin liikkeitä rekisteröivällä aktigrafiamittarilla. Lisäksi osallistujat arvioivat itse unensa kestoa ja laatua.
Seitsemän vuoden seurannan aikana lähes joka kymmenes osallistuja menehtyi. Analyysin perusteella riski menehtyä suureni tasaisesti mitä epäsäännöllisempi ja sirpaleisempi henkilön vuorokausirytmi oli.
Vastaavasti tasainen, koko ajan samanlaisena pysyvä rytmi liittyi pienempään kuolleisuuteen seurannan aikana. Yöunien kesto, nukahtamisvaikeudet tai heräily eivät ennustaneet kuolleisuutta.
Iän myötä ihmisen unen tarve ja vuorokauden aikana nukutun unen määrä ei vähene, mutta iäkkäiden on vaikeampi pysyä hereillä ja nukkua pitkiä yhtenäisiä jaksoja. Tämän vuoksi vuorikausirytmi muuttuu ja unesta suurempi osa tulee torkahteluista ja päiväunista.
Näiden tulosten perusteella on kuitenkin vaikea sanoa johtuuko nyt havaittu suurempi kuolleisuus juuri vuorokausirytmin epäsäännöllisyydestä vai jostain muusta seikasta, joka vaikuttaa sekä kuolleisuuteen että vuorokausirytmiin.
Tulokset julkaistiin American Journal of Epidemiology –lehdessä ja niistä raportoi Uutispalvelu Duodecim.