Entinen poliisiylijohtaja: Joukkomurhat ovat tulleet jäädäkseen

"Kaikki tietävät, että on vain ajan kysymys, koska tapahtuu seuraava joukkomurha", entinen poliisiylijohtaja kirjoittaa Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla.

Mikko Paateron mukaan on selvää, että tapausten osalta tulee pureutua ns. juurisyihin – vihaan, katkeruuteen ja siihen, miksi ääriajattelulle on tilaa.

”Asioihin on pystyttävä vaikuttamaan siellä, missä tällaiset ilmiöt syntyvät, olipa kyse Syyriasta, Irakista tai vaikkapa Suomesta. Suomessa on panostettava mm. nuorisotyöttömyyteen ja kotouttamiseen. On kuitenkin niin, että juurisyihin vaikuttaminen vie vuosia, jossakin vuosikymmeniä. On tehtävä myös tekoja tässä ja nyt”, Paatero kirjoittaa.

Hänen mukaansa tiedonsaantia on lisättävä muidenkin kuin tiedustelupalvelujen toimesta.

”Tiedustelutieto on välitettävä sitä tietoa tarvitseville selkeästi nykyistä enemmän. Kun jotain tapahtuu meillä Suomessa paikallispoliisi kantaa silloin operatiivisen vastuun olipa sitten kyse minkälaisista joukkomurhista tahansa, terrorismi mukaanlukien. Paikallispoliisin varautumiseen on panostettava selkeästi lisää.”

Paatero haluaa muistuttaa, ettei terrorismia estä ainoastaan Suojelupoliisi.

”Parin sadan henkilön joukko, vaikka tekeekin hyvää työtä, ei myöskään tietenkään pysty seuraamaan kaikkia riskihenkilöitä.”

Mainos