Entinen orja paljastaa: Tällainen on ISIS:n salaperäinen johtaja Abu Bakr al-Baghdadi

Zeinat joutui kokemaan kauheuksia ISIS-johtaja Abu Bakr al-Baghdadin orjana.

Irakin vainottuun jesidivähemmistöön kuuluva Zeinat (nimi muutettu), 16, yritti paeta perheineen ISIS-jihadistijärjestön taistelijoita sittemmin jesidien pakopaikkana tunnetuksi tulleelle Sinjarin vuorelle Irakissa. He jäivät kuitenkin ISIS:n vangeiksi.

Zeinat kertoo CNN:n haastattelussa, kuinka hänet erotettiin perheestään ja pakotettiin tuhansien muiden jesidinaisten tavoin orjuuteen. Zeinat oli ostettu orjamarkkinoilta. Monista kohtalotovereistaan poiketen hän ei kuitenkaan joutunut tavallisten jihadistien vangiksi vaan päätyi koko järjestön johtajan Abu Bakr al-Baghdadin orjaksi Syyrian Rakkaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

”Hän kohteli meitä niin huonosti”, Zeinat toteaa.

Hän kertoo kalifiksi itseään tituleeraavan ISIS-johtajan näyttäneen orjilleen teloitusvideoita.

”Jos et käänny Islamiin, teille tapahtuu näin. Me mestaamme teidät kaikki”, hän kertoo al-Baghdadin todenneen.

Zeinatin mukaan al-Baghdadi ja hänen perheensä muuttivat jatkuvasti paikasta toiseen. Syynä olivat toistuvat ilmaiskut. Kerran pommi oli tuhonnut ISIS-johtajan asunnon viereisen talon.

Pahoinpitelyjä

Zeinat kertoo joutuneensa useiden pahoinpitelyjen uhriksi. Lopulta hän päätti paeta muiden orjien kanssa.

”Me saimme napattua avaimen ja avasimme oven. Juoksimme ja juoksimme. Näimme talon aivan Aleppon laidalla. Siellä asuva arabinainen pyysi meidät sisään ja lupasi auttaa meidän Irakiin. Hän sanoi, että hän auttaisi meitä, mutta hän soittikin Abu Bakr al-Baghdadille”, Zeinat muistelee.

Jihadistit kostivat.

”He löivät meitä kaikkialle. Meidät piestiin ihan mustiksi. He hakkasivat meitä kaikella: kaapeleilla, vöillä, puukepeillä”, Zeinat sanoo.

Myös itse jihadistipäällikkö osallistui Zeinatin mukaan pahoinpitelyyn.

Vankeudessa Zeinat tutustui ISIS:n vangiksi jääneeseen ja sittemmin teloitettuun amerikkalaiseen avustustyöntekijään Kayla Muelleriin. Hän kuvaa Muelleria ystäväkseen, joka oli hänelle kuin sisko.

Muellerin on kerrottu olleen Abu Bakr al-Baghdadin vankina. Julkisuudessa kiertäneiden väitteiden mukaan ISIS-johtaja olisi myös raiskannut avustustyöntekijän. Zeinat vahvistaa huhut.

”Kun Kayla palasi luoksemme al-Bahgdadin luota, kysyimme häneltä, miksi hän itki (…) Kayla kertoi minulle suoraan, että Abu Bakr al-Bahgdadi oli raiskannut hänet neljä kertaa”, Zeinat sanoo.

Poimintoja videosisällöistämme

Zeinatin mukaan ISIS-päällikkö oli pakottanut Muellerin vaimokseen. Naisen oli pidettävä huntua, eivätkä muut jihadistit saaneet nähdä hänen kasvojaan. Lisäksi al-Baghdadi oli lahjoittanut Muellerille ja muille vaimoilleen samanlaiset kellot.

Zeinat oli suostutellut Muelleria pakenemaan kanssaan. Hän ei ollut kuitenkaan suostunut, koska pelkäsi menettävänsä henkensä.

Pako

Zeinatin kertomukset paljastavat yksityiskohtia vähän tunnetusta ISIS-johtajasta. Hänen mukaansa al-Baghdadi nukkuu pitkään ja viettää paljon aikaa yksin.

”Joskus hän puhui meille. Toisinaan häntä ei taas näkynyt päiväkausiin. Emme tienneet, missä hän on”, Zeinat kertoo.

Zeinatin mukaan ISIS-johtaja näyttää samalta kuin tuoreimmissa julkisuudessa kiertävissä valokuvissa. Hän pukeutuu tavallisesti eikä käytä matkapuhelimia, koska pelkää niiden paljastavan hänen sijaintinsa.

”Hänellä oli hyvät yhteydet kenttäkomentajiinsa. En kuitenkaan tiedä, kuinka hän kommunikoi heidän kanssaan. Uskon hänen käyttäneen viestinviejiä.”

Zeinat kertoo suunnitelleensa pakoa koko vankeutensa ajan. Lopulta hänen onnistui yhdessä vankitoveriensa kanssa työntää huoneensa pieni ikkuna pois paikoiltaan. He juoksivat vapauteen yön pimeydessä.

”Emme tienneet, minne olimme matkalla. Me vain rukoilimme Jumalaa auttamaan meitä ja päättämään kärsimyksemme. Meillä ei ollut suunnitelmaa ja juoksimme minne sattuu.”

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tytöt päätyivät talolle, jonka asukkaat suostuivat kuljettamaan heidät moottoripyörillä pois ISIS:n hallitsemalta alueelta.

Zeinat uskoo olleensa ISIS-päällikön vankina kaikkiaan noin kaksi ja puoli kuukautta. Hän sai tietää vangitsijansa henkilöllisyyden ja todellisen aseman järjestössä vasta pakoon päästyään.

”Toivon, että he (ISIS-jihadisteja vastaan taisteleva liittouma) tappavat hänet pian. Hän murhasi ihmisiä, hän pakotti ihmisiä kääntymään, hän raiskasi tyttöjä, hän tappoi perheitä ja erotti äitejä lapsistaan. Haluan maailman tietävän, kuinka paha hän on”, Zeinat sanoo.

Mainos