Kokoomuksen Pia Kauma puhui täysistunnossa rattijuoppojen rangaistusten koventamisen puolesta. Hänen mielestään Suomessa annettavia tuomioita voidaan pitää lepsuina.
– Rattijuopumustuomioita voidaan pitää lievinä myös kansainväliseen tasoon verrattuna. Esimerkiksi Ranskassa kuljettaja saa varsinaisen rattijuopumustuomion lisäksi kymmenen vuoden ajokiellon ja viiden vuoden pituisen lisätuomion, jos uhrin haitta kestää yli kolme kuukautta. Ainakin omasta mielestäni tämä ranskalainen malli kuulostaa huomattavasti oikeudenmukaisemmalta, Pia Kauma sanoi.
– Kansalaisaloitteen taustalla oleva rattijuopumusonnettomuus Lapinlahdella kuvastaa valitettavan hyvin nykytilannetta. Hovioikeuden alennettua alkuperäistä tuomiota viidellä kuukaudella sai tekijä ainoastaan kahden vuoden ja kahden kuukauden ehdottoman vankeustuomion.
– Tuomioistuimet eivät ylipäätään tunnu kokevan tarpeelliseksi langettaa lähellä maksimitasoa olevia tuomioita. Tästä syystä tuntuu selvältä, että rangaistusten minimitasoa on syytä nostaa, jotta tuomioille voitaisiin taata riittävä vakavuus, Kauma sanoi.
Hänen mukaansa tuomitut ovat usein ensikertalaisia, joka on pienentänyt tuomioita.
– Mutta tekeekö ensikertalaisuus yhtään hyväksyttävämpää – ainakaan uhrille? Mielestäni ei. Varsinkin uhreille vakavaa haittaa aiheuttavissa tapauksissa tekijöitä ei voi koskaan päästää liian helpolla tuomiolla.
Kauma sanoi olevansa osin eri mieltä ministeri Anna-Maja Henrikssonin kanssa (r.), joka sanoi rattijuoppoihin voitavan puuttua tehokkaammin alkolukkojen ja liikennevalvonnan kautta.
– Rikokseen syyllistymisen tulee johtaa tuomioihin, jotka ovat kansan oikeustajun mukaan riittäviä suhteessa rikoksen laatuun. Rattijuopumusten kohdalla näin ei ole. Emme puhu vain tietyn rikoksen seuraamuksista tai ennaltaehkäisystä, vaan laajemmin koko oikeusjärjestelmän uskottavuudesta ja siitä, miten oikeudenmukaisiksi ympäröivä maailma rangaistukset kokee.
Kansanedustaja halusi, että rattijuoppojen uhrien omaiset saavat kaiken tarvitsemansa tuen.
– He eivät saa koskaan jäädä yksin. Äskettäin eduskunnan käsittelyssä ollut rikosuhrimaksu on yksi hyvä askel tähän suuntaan.