Perustulokokeiluun osallistuu 2 000 25−58-vuotiasta henkilöä, joille maksetaan kahden vuoden ajan perustuloa 560 euroa kuukaudessa.
Perustulo maksetaan kuukauden 2. pankkipäivänä. Poikkeus on kuluva tammikuu, jolloin maksupäivä on 9.1.
Perustulon määrä on sama koko kokeilun ajan. Mitkään saajan muut tulot eivät pienennä sitä. Jos perustulokokeilussa mukana oleva työllistyy, hän saa ansiotulon lisäksi myös perustulon.
– Eniten kysymyksiä on tullut siitä, saako perustulon todella pitää, vaikka kävisi esimerkiksi osa-aikaisesti töissä. Kun olemme kertoneet, että perustulon tarkoitus on nimenomaan kannustaa työmarkkinoille hakeutumiseen, ovat reaktiot olleet hyvin positiivisia, lakiyksikön päällikkö Marjukka Turunen Kelasta kertoo.
Kokeiluun valittujen henkilöiden pitää muistaa ilmoittaa perustulon maksamisen estävistä etuuksista tai rajoituksista. Perustulon maksaminen keskeytyy esimerkiksi silloin, jos henkilö alkaa suorittaa asepalvelusta, alkaa saada eläkettä tai muuttaa ulkomaille.
Kokeiluun osallistuvien työllistymistä seurataan kokeilun aikana. Kokeilun seuranta perustuu kuitenkin ensisijaisesti rekisteritietojen seuraamiseen. Jos perustuloa saava henkilö työllistyy perustulokokeilun aikana, siitä ei tarvitse ilmoittaa erikseen Kelaan. Perustulo on veroton etuus, eikä se vaikuta verotettavien tulojen määrään.
Muut etuudet toimivat kuten ennenkin.
– Jos perustulokokeilun aikana työllistyy, työtulot vaikuttavat esimerkiksi yleiseen asumistukeen ja toimeentulotukeen. Oikeus niihin saattaa poistua työllistymisen myötä, jos tulot ovat tarpeeksi suuret, Turunen sanoo.
Perustulo korvaa työttömyysetuuden kokonaan tai osittain. Jos työttömyysetuus on esimerkiksi lapsikorotusten vuoksi perustuloa suurempi, maksetaan perustulon lisäksi myös työttömyysetuuden ja perustulon erotus.
Työmarkkinatuen ja peruspäivärahan maksamisen edellytykset pysyvät ennallaan, eikä perustulon saaminen aiheuta muutoksia työttömyysetuuksiin liittyviin toimintatapoihin.
– Perustulokokeilu on viimein käynnissä. Tästä on paljon puhuttu, nyt tehdään. Muutokset vaativat rohkeutta!, totesi pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kokeilusta tviitissään maanantaina.