Hallitus on päättänyt korottaa ensiasunnon ostajille tarkoitetun ASP-korkotukilainan enimmäismääriä.
Enimmäismäärät nousevat asunnon sijaintikunnasta riippuen 15 000–25 000 eurolla. Tavoitteena on helpottaa ensiasunnon ostamista tai rakentamista.
Uudet enimmäismäärät ovat voimassa 1.4.2024.
Uudet lainan enimmäismäärät ovat Helsingissä 230 000 euroa, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa 185 000 euroa, Tampereella ja Turussa 160 000 euroa ja muissa kunnissa 140 000 euroa.
Suurin korotus tulee Espoon, Kauniaisten ja Vantaan alueelle, jossa tällä hetkellä yli kolmannes ASP-lainalla ensiasunnon ostajista nostaa enimmäismäärän lainaa. Enimmäismäärät nousevat myös muilla alueilla. Yksittäisen ostajan lainamäärä määräytyy jatkossakin ostettavan asunnon ja säästöjen sekä toisaalta lainansaajan maksukyvyn ja taloudellisen tilanteen mukaan.
Asuntosäästöpalkkiojärjestelmän (ASP) on tarkoitus kannustaa säästämiseen ja helpottaa ensimmäisen asunnon ostoa. Pääministeri Petteri Orpon hallitus linjasi ASP-enimmäismäärien korottamisesta budjettiriihessä osana asuntorakentamista vauhdittavia toimia syyskuussa 2023.
Mahdollisuus saada aiempaa suurempi laina kannustaa osaa ensiasunnon ostajista hankkimaan tarpeitaan vastaavan asunnon ASP-korkotukilainan avulla.
– Suurin osa nuorista aikuisista haaveilee omistusasunnosta, mutta ensiasunnon ostaminen on viime vuosina lykkääntynyt. ASP-lainojen enimmäismääriä nostamalla tavoittelemme sitä, että ensiasunnon ostaminen ASP-lainalla olisi hieman helpompaa, ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok) sanoo.





