Esitäytettyä veroilmoitusta täydensi tänä vuonna 1,45 miljoonaa suomalaista, kerrotaan Verohallinnosta. Yli 60 prosenttia täydennyksistä tehtiin verkossa.
Verkossa palautettujen veroilmoitusten määrä on kasvanut nopeasti viimeisen 10 vuoden aikana. Aktiivisimpia verkkoilmoittajia ovat 25–40 -vuotiaat, joista jo yli 80 prosenttia tekee täydennykset verkossa.
– Yhä useampi asiakas haluaa asioida verkossa. Panostamme verkkopalveluihimme, jotta veroasioiden hoito olisi mahdollisimman vaivatonta. Verkkoasiointi myös säästää sekä luontoa että yhteiskunnan varoja, kertoo tiedotteessa viestintäpäällikkö Nilla Hietamäki Verohallinnosta.
Suurin osa henkilöasiakkaiden veroasioista siirretään Verohallinnon OmaVero-palveluun tämän vuoden lopulla. Palvelussa voi jatkossa hoitaa veroasioita ympäri vuoden, esimerkiksi kotitalousvähennyksen tiedot voi viedä OmaVeroon heti laskun maksamisen jälkeen.
Ensi keväänä myös veroilmoituksen täydennykset tehdään OmaVerossa.
Veroilmoituksen täydentäminen paperilla on mahdollista, mutta täydennyksiä ei enää tehdä suoraan esitäytettyyn veroilmoitukseen, vaan erillisillä paperilomakkeilla. Lisäksi täydennysten pitää olla perillä Verohallinnossa viimeistään veroilmoituksessa ilmoitettuna päivänä toukokuussa, eli myös postin kulkuun on varattava riittävästi aikaa.
– OmaVerossa täydennyksiä voi tehdä määräpäivään saakka. OmaVerossa voi nähdä ja hoitaa veroasiansa yhdessä paikassa kätevästi silloin, kun se itselle sopii, Hietamäki kertoo.
Verohallinnolta tulevasta paperipostista voi luopua vähitellen kokonaan, kun ottaa käyttöön Suomi.fi:n Viestit-palvelun. Sen jälkeen saa sähköpostiinsa ilmoituksen heti, kun OmaVerossa on uutta tietoa omista veroasioista. Suomi.fi:n Valtuudet-palvelussa taas voi halutessaan valtuuttaa toisen henkilön hoitamaan veroasiat puolestaan OmaVerossa.





