Ennuste: Koronaelpymisen jälkeiset ongelmat häämöttävät jo

Danske Bankin mukaan Suomen talouskasvu puolittuu vuonna 2023.

Talouskasvu jatkuu reippaana vielä tänä ja ensi vuonna, mutta vuonna 2023 Suomen talouden rakenteet alkavat jo jarruttaa kasvua, ennustaa Danske Bank tuoreessa suhdannekatsauksessaan.

Danske Bankin ennusteen mukaan Suomen talous kasvaa vuonna 2023 vain 1,6 prosenttia, kun tälle vuodelle pankki ennustaa 3,5 prosentin ja ensi vuodelle 2,8 prosentin talouskasvua.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Pankki on tuoreessa ennusteessa nostanut tämän vuoden ennustetta ja laskenut ensi vuoden ennustetta.

– Suomen talous kääntyi keväällä 2021 vahvaan kasvuun vaisun talvikauden jälkeen. Vuoden kolmannen neljänneksen kasvu nosti Suomen bruttokansantuotteen yli koronaa edeltäneen tason. Ennusteemme mukaan bruttokansantuote saavuttaa korkeimman mahdollisen tason tuotannon tason vuonna 2022, minkä jälkeen kasvuvauhti hidastuu keskimääräisen kasvuvauhdin mukaiseksi, sanoo Danske Bankin Suomen pääekonomisti Pasi Kuoppamäki.

Hänen mukaansa talouden keskimääräinen kasvuvauhti talouden elpymisvaiheen jälkeen on lähivuosina melko hidas, koska työn tuottavuuskehityksen ennakoidaan seuraavan koronaa edeltänyttä vaatimatonta trendiä ja työikäisen väestön ennustetaan supistuvan.

– Talouden kasvukattoa voidaan nostaa hieman korkeammalle investoinneilla tuotannon automaatioon, talouden digitalisaatioon ja infrastruktuuriin sekä vauhdittamalla työperäistä maahanmuuttoa, mutta kasvuvauhdin rakenteellinen hidastuminen näyttää liki varmalta. Kasvun hidastumisella ja väestön ikääntymisellä on molemmilla heikentävä vaikutus julkiseen sektoriin, Kuoppamäki sanoo.

Asuntomarkkinoilla koettiin tänä vuonna suomalaisittain hurjaa hintojen nousua. Danske Bank ennustaa koronan kuumentamien asuntomarkkinoiden rauhoittuvan ensi vuonna.

– Rakentaminen pysyttelee kokonaisuutena melko vakaana, ja etenkin kasvukeskusten uusien asuntojen tarjonta kasvaa. Asuntomarkkinat pysyvät virkeinä kasvukeskuksissa, mutta tarjonnan lisääntyminen ja etätyötarpeiden jo tähän mennessä tapahtunut tyydyttäminen rauhoittavat hintakehitystä, Kuoppamäki sanoo.

Työttömyysasteeksi pankki ennustaa tänä vuonna 7,6 prosenttia ja ensi vuonna 6,9 prosenttia. Inflaation Danske Bank arvioi olevan tänä vuonna 2,1 prosenttia ja ensi vuonna 2,3 prosenttia.

Suomen julkisen velan pankki arvioi olevan tänä vuonna 67,4 prosenttia bruttokansantuotteesta ja ensi vuonna 66,8 prosenttia.

Mainos