Ennätysmäärä naisia haki asepalvelukseen

Naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen haki tänä vuonna ennätysmäärä naisia, yhteensä 818.

Aiempi suurin hakijamäärä (793) on vuodelta 1995, jolloin naisten vapaaehtoinen asepalvelus tuli mahdolliseksi. Naisten vapaaehtoisen asepalveluksen hakuaika päättyi maanantaina.

Eniten hakijoita oli viime vuoden tapaan Kainuun Prikaatiin, jonne haki tänä vuonna 113 naista. Edellisenä vuotena hakijoita oli 114. Seuraavaksi suosituimmat olivat Karjalan Prikaati 111 (78), Porin Prikaati 97 (66) ja Kaartin Jääkärirykmentti 95 (76).

Alueellisesti hakijoita oli eniten Helsingissä 111 (90), Pirkanmaalla 99 (75) ja Varsinais-Suomessa 70 (68).

Huhtikuussa aluetoimistoissa pidettävissä valintatilaisuuksissa naiset määrätään palvelukseen pääsääntöisesti vuoden 2015 tammi- tai heinäkuun saapumiseriin. Osa hakijoista voidaan sijoittaa myös tämän vuoden heinäkuun saapumiserään. Seuraava haku naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen päättyy ensi vuoden maaliskuun alussa.

Reserviin on koulutettu kaikkiaan yli 6 000 naista. Viime vuosina noin 70 prosenttia heistä on saanut johtajakoulutuksen.

Vuonna 2005 vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeneiden naisten määrä notkahti 431:een. Sen jälkeen määrä on taas melko tasaisesti kasvanut saavuttaen siis tänä vuonna kaikkien aikojen ennätyksen.

Mainos