Työttömyyskassat ja Kela maksoivat vuonna 2016 työttömyysetuuksia yhteensä 4 974 miljoonaa euroa. Se on kaksi prosenttia vähemmän kuin vuonna 2015.
Työttömyyskassojen maksaman ansioturvan osuus menoista oli 2 805 miljoonaa euroa ja Kelan maksaman perusturvan osuus 2 169 miljoonaa euroa.
Kelan maksaman työttömyysturvan menot olivat viime vuonna toista vuotta peräkkäin ennätyksellisen suuret. Työttömyyskassojen maksaman ansioturvan menot sen sijaan pienenivät. Ansioturvakustannusten pienenemisen taustalla on sekä korvattujen päivien väheneminen että keskimääräisen maksetun päiväkorvauksen pieneneminen.
Kelan työttömyysetuuksia sai viime vuoden aikana 369 700 henkilöä. Heistä 37 prosenttia sai etuutta vähintään 240 päivältä eli 48 viikon ajalta. Vuonna 2010 vastaava osuus oli 26 prosenttia.
Kelan työttömyysetuuksien saajien määrä on suurentunut vuodesta 2010 yli 100 000 henkilöllä. Eniten on kasvanut niiden henkilöiden määrä, jotka saavat etuutta koko vuoden ajan.