Verkkouutiset

Englanti sulkeutuu – ”kauhuskenaarioitakin pahempaa”

Britannian pääministerin mukaan sulku alkaa torstaina.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Britannian pääministeri Boris Johnson ilmoitti lauantai-iltana, että Englanti sulkeutuu kuukaudeksi. Uusi lockdown alkaa ensi viikon torstaina, kun parlamentti on äänestänyt siitä, kertoo The Guardian.

Rajoitukset eivät ole aivan yhtä tiukkoja kuin keväällä. Pubien, baarien ja ravintoloiden on suljettava ovensa, mutta take away -myynti sallitaan. Oppilaitokset sen sijaan pysyvät auki.

Sulun on tarkoitus päättyä joulukuun alussa. Pääministeri kuvasi tilanteen vakavuutta lehdistötilaisuudessa.

– Olemme nähneet, että koronakuolemia on Britanniassa jopa 7000 päivässä. Virus leviää pahemmin kuin pahimmat asiantuntijoidemme esittämät kauhuskenaariot,  Johnson sanoi.

– Suurin riski on, että ensimmäistä kertaa elämässämme terveydenhuoltomme ei riitä kaikille perheille, hän jatkoi.

Johsonin tieteellinen pääneuvonantaja Patrick Vallance kertoi, että data maalaa tilanteesta hyvin synkän kuvan.

– Talven koronakuolemat voivat olla kaksinkertaisesti suuremmat tai vielä sitäkin suuremmat, kuin viime keväänä, Vallance arvioi.

Ellei mitään tehtäisi, tilanne johtaisi Britannian terveydenhuollon ylikuormittumiseen. Siinä tapauksessa lääkärit joutuisivat päättämään, ketkä saavat elää ja ketkä kuolla.

– Joulu tulee olemaan erilainen tänä vuonna. Luultavasti hyvin erilainen, Johnson totesi.

Johnson jakoi myös omalla Facebook-tilillään ohjeistuksen siitä, mitä uusi sulku tulee tarkoittamaan. Voit katsoa sen tästä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)