Heinäkuun alusta lähtien energiatodistus on ollut pakollinen myös rivitaloissa.
– Energiatodistus on ensimmäinen askel energia-asioiden kehittämisessä, muistuttaa Isännöintiliiton toimitusjohtaja Tero Heikkilä.
Energiankustannukset muodostavat jopa kolmanneksen yhtiövastikkeesta. Jos taloyhtiö ei ole aktiivinen energiatehokkuuden parantamisessa, asumiskustannukset uhkaavat nousta turhaan.
Tero Heikkilän mukaan energiatodistusta pidetään turhana paperina, koska sen merkitystä ei ymmärretä. Liikkeellä on myös väärää tietoa, että tulossa olisi lakimuutos. Joissakin taloyhtiöissä uskotaan virheellisesti, että energiatodistusta ei tarvitsekaan tehdä.
– Käytännössä kaikilla kerros- ja rivitaloyhtiöillä pitää olla energiatodistus eikä tähän ole tulossa muutosta. Jos energiatodistusta ei ole vielä tilattu, kannattaa taloyhtiön hallituksen tehdä siitä päätös pikimmiten, painottaa lakiasiantuntija Jaana Sallmén Isännöintiliitosta.
Energiankulutusta taloyhtiöissä voi tehokkaimmin vähentää opastamalla asukkaita järkevään energiankäyttöön esimerkiksi lämpimän veden kulutuksessa sekä huolehtimalla siitä, että lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmien säädöt ovat aina kunnossa. Lisäksi korjausten yhteydessä kannattaa parantaa rakennusten energiatehokkuutta.
Isännöinnin rooli energiankulutuksen vähentämisessä on koko maan mittakaavassa merkittävä, sillä taloyhtiöissä kuluu kymmenesosa koko Suomen energiasta. Isännöitsijät vaikuttavat 2,7 miljoonan taloyhtiössä asuvan suomalaisen energiankulutukseen.