Energiatodistus – ”jonkinlainen poliittisesti painotettu teoreettinen arvo”

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Jussi Niinistö pitää hyvänä asiana, että eduskunta pääsee uudelleen arvioimaan paljon kohua ja epäoikeudenmukaisuuden tunteita herättänyttä energiatodistuslakia.

Omakotiliitto jätti lain muuttamista ehdottavan kansalaisaloitteen eduskuntaan tiistaina.

– Aloite on kannatettava, sillä nykysysteemi on kallis, byrokraattinen ja monimutkainen, Jussi Niinistö toteaa.

Hänen mukaansa yksi lain suurimmista ongelmista on, että toteutuneen kulutuksen sijaan todistuksen perustana käytetään laskennallista energiankulutusta, jota vielä painotetaan energiamuotokertoimilla.

– Kun energiankulutus ja lämmitysmuodon arvottaminen on sotkettu keskenään, tuloksena on pikemmin jonkinlainen poliittisesti painotettu teoreettinen arvo kuin rakennuksen todellisesta kulutuksesta kertova luku, Jussi Niinistö sanoo.

Mainos