Esityksen mukaan energiatodistusmenettelystä vapautettujen rakennusten määrää supistetaan. Tämä täytyy toteuttaa, koska Euroopan komissio katsoo, että rakennusten energiatehokkuusdirektiivin kansallinen toimeenpano on nykyisin toteutettu osittain riittämättömästi.
Esityksen mukaan energiatodistusta kehitetään kuitenkin entistä käyttäjäystävällisemmäksi selkiyttämällä todistuksessa käytettyjä termejä ja lisäämällä tietoa rakennuksen energiankulutuksesta todistuksen ensimmäiselle sivulle.
Lisäksi energiatodistusta kehitetään osana käynnissä olevaa säädösvalmistelua, jolla pannaan täytäntöön rakennusten energiatehokkuusdirektiiviä lähes nollaenergiarakentamiseen siirtymisen osalta. Tässä yhteydessä valmistellaan muutoksia uudisrakennusten energiatehokkuuden määritystapaan ja tarkastellaan energiamuotokertoimien lukuarvoja.
Uudistus koskisi uusia energiatodistuksia, eli olemassa olevat energiatodistukset ovat voimassa niissä merkittyyn voimassaolopäivään saakka.
Todistus tarvitaan edelleen uusille rakennuksille, myynnin tai vuokrauksen yhteydessä tai eräissä tapauksissa esille laittoa varten.
Energiatodistukseen tehtävät muutokset edellyttävät muutoksia myös energiatodistustietojärjestelmään, koska rekisteriin kootut tiedot muuttuvat.