Juha Naukkarinen viittaa Ylen keskiviikkona uutisoimaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun professori Matti Liskin tutkimukseen, joka käsittelee valtioiden tukeman tuulivoiman vaikutusta pohjoismaisiin sähkömarkkinoihin.
Liskin mukaan vaarana on, että pitkällä aikavälillä kehitys johtaa välttämättömien investointien tyrehtymiseen ilman valtioiden tukea.
Naukkarinen toteaa tiedotteessaan, että professori Liskin esiin nostama huoli on aiheellinen.
– Jo nyt Euroopassa on nähty, miten massiiviset tukijärjestelmät ovat rapauttaneet markkinoiden toimivuuden. Monet markkinaehtoiset investoinnit ovat tulleet kannattamattomiksi ja valtaosa tuotantoinvestoinneista perustuu jo nyt Euroopassa erilaisiin poliittisiin tukijärjestelmiin, Naukkarinen sanoo.
Liskin tutkimuksessa on arvioitu, että tuulivoiman tukijärjestelmät voisivat laskea sähkön hintaa markkinoilla yhtä paljon tai jopa enemmän, kuin tukijärjestelmän aiheuttamat kustannukset olisivat.
Samanlaisia tutkimustuloksia on esitetty aiemminkin muun muassa Saksan ja Tanskan osalta.
Naukkarinen toteaa, että käytännön kokemukset ovat osoittaneet, että uusiutuvan energian tukijärjestelmät ovat tulleet sekä sähköasiakkaille että kansantalouksille varsin kalliiksi.
– Saksassa ja Tanskassa sähkön hintatasot ovat EU-maiden korkeimmat, peräti kaksinkertaiset Suomeen verrattuna, hän huomauttaa.
Naukkarinen huomioi, että teoreettisissa tutkimuksissa on usein ongelmana, että niissä ei ole otettu huomioon tukijärjestelmien tai muiden poliittisten toimien pidempiaikaisia vaikutuksia markkinoiden ja tuotantorakenteen muuttumiseen eikä näistä aiheutuviin hinta- ja kustannusmuutoksiin.