Energiateollisuus liikennepäästöistä: Anne Bernerin esitys ei riitä

Energiateollisuus (ET) arvioi, että parlamentaarisen työryhmän väliraportissaan keskiviikkona julkistamat toimet liikenteen päästöjen vähentämiseksi ovat oikeansuuntaisia.

– Positiivinen signaali on, että on ryhdytty puhumaan konkreettisista toimenpiteistä liikenteen päästöjen vähentämiseksi, painottaa ET:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä.

ET:n toimitusjohtaja pitää hyvänä, että liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) työryhmä on halukas selvittämään muun muassa mahdollisuutta muuttaa työsuhdeautokantaa mahdollisimman vähäpäästöiseksi.

– Konkreettinen ehdotuksemme on, että työsuhdeautojen verotusarvo muutetaan päästöperusteiseksi. Raportista löytyy tälle tukea, sillä siinä todetaan tarve ryhtyä kehittämään verotusta päästöperusteiseen suuntaan.

Työryhmän väliraportissa sähkö-, kaasu- ja flexfluel-autojen tukemiseen on varattu vuosille 2018-2021 yhteensä kuusi miljoonaa euroa kullekin vuodelle.

– Sähköautoja tällä saadaan joka vuosi lisää arviolta reilu tuhat. Kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa jo kolmentoista vuoden kuluttua Suomessa tulisi olla liikenteessä 250 000 sähkö- ja 50 000 kaasuautoa, joten kuusi miljoonaa euroa on liian vähän, jotta päästäisiin riittävän nopeasti liikkeelle, Leskelä toteaa.

Hän kuitenkin pitää hyvänä, että raportti huomioi muun muassa sähköautoihin liittyvän latausinfran, joka on edellytys sähköautojen yleistymiselle.

Hallituksen omissa arvioissa ilmastotavoitteessa pysyminen edellyttää, että Suomen on leikattava liikenteen päästöistään puolet vuoteen 2030 mennessä.

Joukkoliikenteen digitalisoimiseen ja julkisen liikenteen sähköistämiseen suunnattu vuosittainen neljä miljoonaa euroa onkin Energiateollisuuden mielestä parlamentaariselta työryhmältä hyvä startti julkisen liikenteen sähköistämiseksi.

Henkilöautoilun sähköistämiseksi Energiateollisuus on ehdottanut määräaikaista hankintatukea sähköauton ostajille, verotuksen kehittämistä edistämään sähköautoilua ja jatkoa latauspisteiden investointituelle.

Mainos