Poliittisen historian emeritusprofessori Timo Soikkasen mukaan ulkoministeriö tai valtioneuvosto eivät ole luovuttaneen hänelle Tiitisen listaa, kuten sosiaalisessa mediassa on tulkittu.
Tiitisen lista on suojelupoliisin vuonna 1990 saama nimilista henkilöistä, jotka ovat olleet yhteydessä Itä-Saksan turvallisuuspalvelu Stasin kanssa.
Soikkanen toteaa historiantutkija Riku Keski-Rauskalle osoittamassaan vastineessa, että Keski-Rauskan Twitterissä esittämät vihjailut ovat virheellisiä.
– En ole saanut ”pöydän alta” mitään nimiä, mikä asettaisi minut mihinkään eri asemaan muihin tutkijoihin nähden. Liioin minulle ei ole ”livautettu” mitään nimiä ulkoministeriön tai valtioneuvoston kanssa tehdyn sopimuksen yhteydessä tai taholta, Soikkanen kirjoittaa.
Keski-Rauska ihmetteli lauantaina Twitterissä, ”minkä ihmeen diilin valtioneuvosto on tehnyt Timo Soikkasen kanssa ulkoministeriön historian yhteydessä”.
Keski-Rauska jakoi tilillään Uutissuomalaisen lauantaina julkaiseman uutisen, jonka mukaan Soikkanen on saanut kuulla Tiitisen listan nimet ulkoministeriön historiikin kirjoittamisen yhteydessä vuosina 1956-1981.
– Se, että Soikkanen saa pöydän alta nimet (kunhan ei kerro), asettaa tutkijat eriarvoiseen asemaan ja kyseenalaistaa listan salassapidon tarpeen. Jos nimet voi livauttaa ulkoministeriön historian yhteydessä, niin missä muissa yhteyksissä nimiä on kerrottu ”sopiville” kuulijoille, Keski-Rauska kysyi.
Vuosien saatossa kolme tutkijaa on pyytänyt listaa nähtäväksi. Kaikkiin pyyntöihin on vastattu kieltävästi.
USU:n tietojen mukaan myöskään Soikkanen ei ole nähnyt itse listaa, mutta saanut kuulla siinä olevat nimet. Soikkanen vahvistaa tämän myös Verkkouutisille.
Soikkanen on tehnyt sopimuksen valtioneuvoston kanssa, jonka mukaan nimiä ei saa antaa julkisuuteen.
”Mielikuvitus lentää”
Soikkasen mukaan ulkoministeriö hyväksyi kirjoitussopimuksen marraskuussa 1989.
– Koko Tiitisen lista tuli ajankohtaiseksi vasta kymmenkunta vuotta myöhemmin; kakkososan tutkimus ja kirjoittaminen olivat tuolloin juuri käynnissä. Ulkoministeriö tai valtioneuvosto eivät tuolloinkaan ”vilautellut” minulle mitään, pikemminkin päin vastoin. Valtioneuvoston osuus muistaakseni rajoittui ulkomaisiin aineistoihin. Ei kannattaisi antaa mielikuvituksen lentää, Soikkanen toteaa.
Soikkasen mukaan toimittaja ja soitti ja kyseli Tiitisen listasta.
– Painotin nimenomaisesti, etten ole listaa nähnyt, vaikka tiedän sillä olevat nimet. Tutkimukseni kohteena oli ulkoasiainhallinnon historia, ei vakoilu, ja siksi en mitenkään käyttänyt Tiitisen listan nimiä, eikä ollut tarvetta ilmoittaa, miten tiedot sain.
– Ilmaisin myös toimittajalle käsitykseni, että listan salailulla aiheutetaan enemmän vahinkoa kuin sen antamisella tutkijoille.
