Verkkouutiset

Suojelupoliisi on linjannut, ettei se luovuta Tiitisen listaa tutkimuskäyttöön. LEHTIKUVA / PEKKA SAKKI

”Yhdelle tutkijalle on kerrottu Tiitisen listan nimet, muille ei”

Tutkija ihmettelee, miksi kylmän sodan aikaisten papereiden salailu jatkuu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Minkä ihmeen diilin valtioneuvosto on tehnyt Timo Soikkasen kanssa ulkoministeriön historian yhteydessä?, Historiantutkija Riku Keski-Rauska kysyy.

Tutkija on jakanut Twitterissä Uutissuomalaisen lauantaina julkaiseman uutisen, jonka mukaan historian emeritusprofessori Timo Soikkanen on saanut kuulla Tiitisen listan nimet ulkoministeriön historiikin kirjoittamisen yhteydessä vuosina 1956-1981. Tiitisen lista on suojelupoliisin vuonna 1990 saama nimilista henkilöistä, jotka ovat olleet yhteydessä Itä-Saksan turvallisuuspalvelu Stasin kanssa.

Vuosien saatossa kolme tutkijaa on pyytänyt listaa nähtäväksi. Kaikkiin pyyntöihin on vastattu kieltävästi.

US:n tietojen mukaan myöskään Soikkanen ei ole nähnyt itse listaa, mutta saanut kuulla siinä olevat nimet. Soikkanen on tehnyt sopimuksen valtioneuvoston kanssa, jonka mukaan nimiä ei saa antaa julkisuuteen.

Riku Keski-Rauska ihmettelee, miten yhdelle tutkijalle on voitu kertoa Tiitisen listan nimet, mutta muille tutkijoille tietoa ei kerrota.

– Kesät ja talvet ovat vaihtuneet sitten Neuvostoliiton romahtamisen, mutta kylmän sodan aikaisten papereiden salailu jatkuu. En millään usko, että Supon kansainväliset kumppanit estäisivät tämän aineiston tutkimuskäyttöä. Lista tuskin lopullinen ”totuus”, mutta tarjoaisi aineksia lisäkysymyksille, Keski-Rauska sanoo.

– Se, että Soikkanen saa pöydän alta nimet (kunhan ei kerro), asettaa tutkijat eriarvoiseen asemaan ja kyseenalaistaa listan salassapidon tarpeen. Jos nimet voi livauttaa ulkoministeriön historian yhteydessä, niin missä muissa yhteyksissä nimiä on kerrottu ”sopiville” kuulijoille?, Keski-Rauska kysyy.

”Harkittava oikeudellisia keinoja”

Entisen suurlähettilään, valtiotieteen tohtorin ja historioitsijan Alpo Rusin mukaan professori Soikkasen ulostulo saa harkitsemaan oikeudellisia keinoja listan suhteen.

Rusi pyysi itse ensimmäisen kerran jo vuosia sitten saada Tiitisen listan nähtäväkseen osoittaakseen, ettei hän ole listalla. Supo epäili vuonna 2002 Rusia törkeästä vakoilusta DDR:n hyväksi, mutta epäilyt osoittautuivat aiheettomaksi.

– Tein laajemman tutkimuspyynnön viime vuonna. Tiitisen listan osalta tuli pakit, Rusi kertoo uudesta yrityksestä.

– Prof Soikkasen ulostulon jälkeen on harkittava oikeudellisia keinoja. UM:n &TPK:n virkamiehet laajalti saaneet tietoja, nekin jotka listalla.

– Tämä ei ole sanoisinko ”aikuismaista” hallintokulttuuria, Rusi sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)