”En ole nähnyt näin vaikuttavia tuloksia” – uusi hiv-lääke voi merkitä läpimurtoa

Injektiona annettavalla lääkkeellä on todettu vain vähän sivuvaikutuksia.
Virusta ennaltaehkäiseviä pillereitä. Uusi lääke annetaan injektiona kahdesti vuodessa. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / DANIEL MIHAILESCU
Virusta ennaltaehkäiseviä pillereitä. Uusi lääke annetaan injektiona kahdesti vuodessa. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / DANIEL MIHAILESCU

Uusi lääke voi merkitä läpimurtoa taistelussa hiv-tartuntoja ja aidsia vastaan, kertoo Dagens Nyheter. Yhdysvaltalaisvalmisteista Sunleca-lääkitystä on annettu yli kahdelle tuhannelle eteläafrikkalaiselle ja ugandalaiselle naiselle, ja tuoreen tutkimuksen mukaan lääke antaa täyden suojan hiv-tartuntaa vastaan.

Hiv on merkittävä terveysuhka etenkin juuri eteläisessä Afrikassa. Noin viidesosa kaikista maailman hiv-tartunnoista on todettu Etelä-Afrikassa, ja tartunnan saaneista merkittävä osa on nuoria naisia. Vajaan 50 miljoonan asukkaan maassa lähemmäs kahdeksalla miljoonalla on hiv-tartunta, joten tiedot uuden lääkkeen tehokkuudesta herättävät toivoa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– En ole 40 vuoden aikana nähnyt näin vaikuttavia tuloksia, sanoo epidemiologi Salim Abdool Karim DN:lle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lääkkeellä, joka annetaan injektiona puolen vuoden välein, on toistaiseksi havaittu olevan vain vähän sivuvaikutuksia. Epidemiologi luonnehtii lääkettä ”uudeksi tärkeäksi strategiaksi”.

Suureen jakeluun lääke saadaan Etelä-Afrikassa aikaisintaan loppuvuodesta 2025, Salim Abdool Karim arvioi. Lääkkeen testejä tullaan ensinnäkin jatkamaan, ja lääke kaipaa vielä viranomaisten hyväksynnän. Kun lääke lisäksi annetaan injektiona eikä kotona otettavina tabletteina, voi se epidemiologin mukaan myös kuormittaa Etelä-Afrikan jo nyt vaikeuksissa olevan sosiaali- ja terveydenhuollon.

Suurin ongelma on asiantuntijoiden mukaan kuitenkin lääkkeen hinta, sillä hoidon arvioidaan maksavan vuodessa lähes 40 000 euroa. Mikäli hintaa saataisiin alas, voisi lääke olla merkittävä työkalu viruksen leviämisen ehkäisemisessä, uskoo Ruotsin valtionepidemiologi Magnus Gisslén.

Mainos