Yleensä ihmisellä on taipumus kaivata myös jotain arkikokemusta ylittävää, tuli se sitten uskonnon tai vaikkapa taiteen kautta. Näin pohdiskelee kokoomuksen uusi kansanedustaja Wille Rydman Helsingin Temppeliaukion kirkossa.
Taustamusiikkia soittava pianisti yrittää parhaansa, mutta näin turistisesonkina arkikokemuksen ylittävään tunnelmaan on haastava päästä. Jo kirkon eteisessä varoitetaan taskuvarkaista.
Rydman sanoo arvostavansa kristillistä ihmiskäsitystä, mutta vierastaa politiikkaa, joka hakee vastauksia uskonnosta.
– Poliittiset kysymykset ovat kuitenkin usein aika teknisiä, Rydman näkee.
Eri mieltä arkkipiispan kanssa
Käytännössä kirkkoa, uskontoa ja politiikkaa on kuitenkin vaikea pitää täysin erillään. Rydman on esimerkiksi kummastellut viime aikoina arkkipiispa Kari Mäkisen lausuntoa, jossa hän ei innostu vapaaehtoisista palkanalennustalkoista, mutta olisi valmis kantamaan kortensa kekoon nostamalla veroja.
– En ole huomannut, että Jeesus sanoisi, että rakentakaa julkisiin tulonsiirtoihin, palveluihin ja korkeaan veroasteeseen perustuva yhteiskunta. Itse näen, että Uudessa Testamentissa on päinvastoin vahva individualistinen pohjavire. Sen sanoma keskittyy ennen kaikkea yksilön henkilökohtaiseen moraaliin.
Rydmanin mielestä hyvinvointivaltiossa, joka perustuu laajoihin tulonsiirtoihin ja korkeaan verotukseen, vaarana on, että yksilön moraalinen vastuu ohenee. Jos kadulla makaa koditon mies, saatetaan päivitellä, miksei yhteiskunta tee mitään.
– Ihminen saattaa ajatella, ettei minun kuulukaan tehdä henkilökohtaisesti hyvää, koska olen jo maksanut veroni.
Näitä teemoja Rydman on käsitellyt vuonna 2013 julkaistussa pamfletissaan Unelmasta painajaiseksi? Kuinka hyvinvointivaltio syö itsensä. Rydman puhuu kirjassa sosiaalivaltiosta, joka paisuu ja tuhoaa jossain vaiheessa itsensä.
Elämmekö tällä hetkellä sosiaalivaltiossa?
– Kyllä me elämme. Jos ajattelee sitä, kuinka suuri meidän julkinen sektori on, niin onhan tämä ilman muuta sosiaalivaltio.
Pamfletin ajatukset saattavat kuulostaa radikaaleilta. Rydmanin mukaan oikeuslaitos, poliisi ja armeija ovat tahoja, jotka julkisen vallan pitää ehdottomasti turvata. Sen sijaan ”esimerkiksi terveydenhuolto ja koulutus toimisivat halutessamme myös vapaasti kilpaillussa markkinakentässä”, Rydman kirjoittaa.
Kannatatko siis julkisen terveydenhuollon ja koulutuksen alasajoa?
Rydman kiistää tämän. Hän korostaa, että pamfletin ensisijainen tehtävä on ravistella totuttuja ajatuksia. Koulutukseen ja terveydenhuoltoon liittyvät näkemykset ovat enemmän teoreettisia. Köyhillekin on taattava koulutusmahdollisuudet. Mitä taas terveydenhuoltoon tulee, Suomi on liian harvaan asuttu maa.
– Vaikka esimerkiksi pääkaupunkiseudulla olisi mahdollisuuksia aidoille terveydenhuollon markkinoille, tämä tuskin toimisi Utsjoella, jossa ei ole riittävästi asukkaita monipuolisille palvelumarkkinoille, hän huomauttaa.
Eheys muodostuu arvoista
Rydman on 29-vuotias ensimmäisen kauden kansanedustaja, joka on toiminut myös Helsingin kaupunginvaltuutettuna vuodesta 2013. Kokoomusnuorten puheenjohtajana hän oli vuosina 2010–2011.
Rydmanin katsotaan edustavan tiukkaa oikeistolaisuutta, ja hänen kantansa esimerkiksi humanitaarisen maahanmuuton rajoittamisesta ovat jakaneet näkemyksiä myös kokoomuksen sisällä.
– Lähtökohtaisesti pitää auttaa, toki. Mutta missä määrin me pystymme auttamaan, ja mihin se raja vedetään? Siitä on kysymys, Rydman näkee.
Rydmanin mielestä etenkin monet toisen tai kolmannen sukupolven maahanmuuttajat, joilta puuttuu konkreettinen kokemus autetuksi tulemisesta, saattavat kokea tämän päivän Euroopassa itsensä ulkopuolisiksi.
– Kun huomaa olevansa erilainen, se oma identiteetti korostuu helposti juuri sen erilaisuuden kautta. Tähän voi liittyä sosiaalisia ongelmia ja se voi kannustaa ääriajatteluun.
Rydmanin mielestä yhteiskunnan eheys muodostuu siitä, että ”meillä on riittävästi yhteisesti jaettuja arvoja”. Vaimoa ei saa hakata eikä lasta tappaa, jos tämä seurustelee ”vääräuskoisen” kanssa.
– Jos tällaiset yhteiset arvot alkavat heikentyä, niin alamme menettää ison osan siitä vahvuudesta, mitä meillä yhteiskunnassamme on.
Ei-oikeistolaisesta kodista
Wille Rydman ei häpeä tunnustautua konservatiiviksi. Hän itse määrittelee konservatiivin ihmiseksi, ”joka on kiinnostunut enemmän omasta ja läheistensä elämästä kuin yhteiskunnallisesta kumouksesta”.
– Minusta on hyvin luontevaa, että liberaalit ja konservatiivit viihtyvät samoissa puolueissa, koska molemmat useimmiten katsovat, että yhteiskunnan tulisi puuttua mahdollisimman vähän yksilön omiin elämänvalintoihin.
Rydman toteaa samaan hengenvetoon, että hänen olisi hankala mieltää itseään kuitenkaan olemukseltaan liberaaliksi.
– Ja tämä siksi, koska olen luonteena hirmuisen vahvasti kiinnittyväinen erilaisiin perinteisiin ja traditioihin.
Rydmanin oma kokoomuslaisuus ei kuitenkaan kummunnut kodin perinteistä tai arvoista. Hän oli päinvastoin kapinallinen. Molemmat vanhemmat äänestivät vasemmistopuolueita.
Rydmanin poliittinen herääminen tapahtui yläasteiässä.
– Aloin kyseenalaistaa vanhempieni vasemmistolaista ajattelua, koska se ei vastannut minusta olemassa olevaa todellisuutta.
Hyvä koalitio
Rydman oli 16-vuotias, kun hän liittyi kokoomukseen. Puoluevalinta ei ollut itsestään selvä, mutta kokoomuksen arvot hän koki läheisimmiksi. Entä jos kokoomusta ei olisi, mikä olisi sinulle tällä hetkellä läheisin puolue?
– Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa sekä talouspolitiikassa se olisi varmaan RKP. Perussuomalaisilla taas on minusta, ajoittaisista ylilyönneistä huolimatta, realistisempi käsitys maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista.
Nykyiseen hallituskoalitioon Rydman sanoo olevansa erittäin tyytyväinen:
– Minusta tämä on hyvä hallituskoalitio, jossa erilaiset puolueet tasapainottavat sopivasti toisiaan.
Tasapaino on se, johon Rydman omassa elämässäänkin pyrkii. Mieluiten hän viettää vapaa-aikansa Vihdin-mökillään metsätöissä. Moottorisaha pysyy kädessä, ja puiden kaataminen ja halkojen hakkuu tuovat sopivaa vastapainoa kaupunkielämälle.
Viime vuosina hän on ryhtynyt myös vaeltelemaan Lapin erämaissa. Yleensä hän lähtee näille reissuille yksin.
– Vaikka tulen ihan hyvin toimeen sosiaalisissa tilanteissa, pohjimmiltani kaipaan kaikista eniten omaa rauhaa. Jos en pääse vetäytymään riittävästi omiin oloihini, koen, että voin huonosti.