Valtiovarainministeriön virkamiehiä myöten Suomessa on viime aikoina oltu huolissaan siitä, että Suomen talous on kroonisesti alijäämäinen. Se tullee tarkoittamaan sitä, että joistain etuisuuksista joudutaan luopumaan.
– Aikajänteestä riippuu, miten asiaa ajattelee. Me emme tällä menolla pysty turvaamaan hyvinvointivaltion antamaa lupausta. Olkoon se sitten sosiaaliturvasta, terveydenhuollosta, koulutuksesta tai mistä tahansa muusta, joihin käytetään paljon julkisia varoja, Helsingin yliopiston työelämäprofessori ja ekonomisti Vesa Vihriälä sanoo.
Vihriälän mukaan valtiontalouden alijäämäisyys on jossain vaiheessa pakko saada selätettyä. Hänen mukaansa se, milloin reagoidaan, on tärkeää. Mitä aiemmin ongelmiin reagoidaan, sitä pienemmillä ongelmilla Suomi ja hyvinvointivaltio selviävät.
Vuoden 2022 yhteiskuntatieteilijäksi valittu Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professori ja yhteiskuntatieteiden dekaani Juho Saari jakaa Vihriälän näkemyksen. Saaren mukaan sosiaalimenot syrjäyttävät muita julkisia menoja ja sosiaalimenoissa työeläkemenojen suhteellinen osuus tulee entisestään korostumaan.
– Huonommat kortit ovat jäämässä valtion rahoittamille etuuksille ja palveluille, joihin liittyen rahoitus tapahtuu merkittävältä osin velalla. Julkisen talouden vakauttaminen on edessä, mikäli se suhdanteiden kannalta mielekästä viimeistään sitten, kun julkisen velan korkomenot alkavat pysyvästi kasvaa, Saari sanoo.
Verottajan tekemän kyselyn mukaan suomalaisten tyytyväisyys verovaroilla tuotettuihin palveluihin on vähentynyt.
– Suomen instituutioista hyvinvointivaltio on eräs suosituimmista. Se on jo pitkään ollut lähellä maanpäällistä uskontoa ja paljon jumalolentoja suositumpi. Suomalaisen pitävät sitä myös oman identiteettinsä osana samalla tavalla kuin puhdasta luontoa tai talviurheilua, Saari sanoo.
– Yksittäistä kysymystä ei kannata turhan tarkkaan katsoa, vaan huomio kannattaa kohdentaa trendeihin keskeisissä muuttujissa. Hyvinvointivaltion kannatus on vahvaa kaikissa puolueissa, mutta niiden välillä on polarisoivia näkemyksiä.
Ei vain sopeuttamista
Vesa Vihriälällä on usko siihen, että Suomi ja suomalaiset pystyvät ylläpitämään hyvinvointiyhteiskuntaa tulevaisuudessa.
– Suomalaiset ovat tavanneet pärjätä kriisitilanteissa. Korona ja 1990-luvun lama ovat tästä hyviä esimerkkejä, hän sanoo. Sota-ajoista puhumattakaan, meillä on loppujen lopuksi toimintakykyä, hän sanoo.
Vesa Vihriälän mukaan pelkkä sopeuttaminen ei riitä ja julkisen talouden tasapainottaminen on eräänlaista nuoralla tanssia.
– Ensimmäinen tasapainotuskeino on menojen supistaminen, toinen on, että kiristetään verotusta ja kolmas on se, että saamme talouden kantokykyä vahvistettua. Nämä ovat pitkän aikavälin kysymyksiä. Tarvitsemme määrätietoisen ohjelman, johon tarvitsemme näitä kaikkia kolmea elementtiä.
Vihriälän mukaan korona ja Ukrainan sota ovat osoittaneet meille, että maailmaan mahtuu kriisejä, ja olettaa sopii, että näin on jatkossakin. Asioihin tarttuminen pitäisi tehdä tässä ja nyt, koska hyvissä ajoin toimien ja hyvänä aikana voidaan tehdä harkitumpia ratkaisuja.
– Toiminnallisesti tärkeä kysymys on, voidaanko työikäisen väestön etuuksien ja palvelujen käytön kestoa tapahtumaa kohden merkittävästi lyhentää ilman että se aiheuttaa merkittävää haittaa, Juho Saari sanoo.
– Esimerkkinä voidaan mainita sairaus-, työkyvyttömyys, työttömyys ja mielenterveysperusteilla myönnetyt jaksot. Tässä ei lainsäädäntöä tarvita, vaan enemmänkin uusia toimintatapoja. Vielä enemmän on tehtävää palvelujen ja tulonsiirtojen, osin myös verotuksen, yhdistämisessä eri politiikkalohkoilla.
Vihriälä painottaa, että veronkorotuksissa pitää olla varovainen. Veronkorotukset eivät saa osua työverotukseen, joka on korkeaa jo nyt. Kasvun tukeminen pitää olla mukana kaikissa reagointitavoissa. Hän muistuttaa, että toimissa on hyvä olla varovainen, koska kurssin kääntämisessä on samalla kyse Suomen kilpailukyvystä kansainvälisillä markkinoilla.
– Veronkorotukset ovat välttämättömiä, koska muuten leikkaukset muodostuvat suuriksi ja poliittista tukea tuskin löytyisi ohjelmalle, joka keskittyy vain leikkauksiin. Verotuksen kiristämisen mahdollisuus on kuitenkin rajallinen ja se pitää kohdistaa niin, että se haittaa mahdollisimman vähän talouskasvua, jota verotus yleensä tekee.
Koulutuksen rahoittamiseen Vihriälä tarjoaa maltillista versiota Britannian mallista. Siinä korkeakoulutus on maksullista, mutta valtio tarjoaa lainaa, jolla opintomaksun voi maksaa. Lainan takaisinmaksu on sidottu valmistumisen jälkeiseen tulotasoon. Tutkimusten mukaan Britannian malli ei ole ainakaan lisännyt eroja mahdollisuuksissa päästä koulutukseen. Maltillisellakin maksulla voitaisiin laajentaa korkeakoulutusta selvästi ja parantaa sen laatua.
Säästökohtia Vihriälä löytää esimerkiksi yrityksille kohdennetuista tuista ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestosta. Hän muistuttaa, että näissäkin säästöillä on rajansa. Tuet vaikuttavat Suomen kilpailukykyyn, koska muillakin mailla on vastaavia järjestelmiä ja pitkäaikaistyöttömien tukeen tarvitaan lisää rahaa.
– Jonkinlainen hyvinvointivaltio meillä on niin kauan kuin meillä on lapsia, sairaita, vammaisia ja vanhuksia, jotka eivät pärjää omillaan. Merkittävin muutos tapahtunee vaiheittain eläkeikään, jossa pitkällä aikavälillä siirrytään enenevässä määrin työkykyyn perustuvaan eläköitymiseen, Saari sanoo.
