Ranskan presidentti Emmanuel Macron kertoo tuomitsevansa Ranskaa vastaan kohdistetun vihamielisyyden ja väkivallan käytön. Hän kertoo muun muassa ranskalaislehti Parisienin uutisoimassa televisioyhtiö Al Jazeeran haastattelussa ymmärtävänsä, että pilakuvat ovat voineet järkyttää muslimeita.
– Ymmärrän, että pilakuvat ovat saattaneet järkyttää, mutta en hyväksy koskaan väkivallan perustelua. On velvollisuutemme suojella vapauksiamme ja oikeuksiamme, Macron toteaa Twitterissä julkaistulla videopätkällä.
Ranskan presidentti Emmanuel Macronia ja Ranskaa vastaan järjestetyt mielenosoitukset ovat kiihtyneet viime päivinä muslimimaissa. Bangladeshissa Dhakassa sadat muslimit kokoontuivat lauantaina kolmatta päivää peräkkäin kaduille osoittamaan mieltä Macronia vastaan. Vastaavanlaisia mielenosoituksia on järjestetty myös Irakissa, Pakistanissa, Jemenissä ja Intiassa.
Pilakuvia ja niiden esittämistä on pidetty syynä sille, minkä vuoksi ranskalainen opettaja joutui murhatuksi Pariisissa kaksi viikkoa sitten. Sen jälkeen kolme ihmistä joutui surmatuksi Nizzassa torstaina tapahtuneessa terrori-iskussa. Viimeisin isku tapahtui eilen lauantaina, kun ortodoksikirkkoon kuuluvaa pappia ammuttiin kirkon edessä Lyonissa.
Emmanuel Macronin mukaan viime aikaisessa liikehdinnässä voidaan puhua separatismista.
– On ryhmiä, joita minä kutsun väkivaltaisiksi ääriliikkeiksi, jotka toimivat islamin nimissä ja jotka käyttävät kaikkia tasavallan tarjoamia vapauksia ja oikeuksia, joita meidän maamme tarjoaa. He opettavat, ettei saa kunnioittaa Ranskaa, kuinka ei saa kunnioittaa meidän lakejamme ja kuinka niitä pitää jättää noudattamatta. He opettavat, etteivät naiset ole saman arvoisia kuin miehet. He opettavat, ettei pienillä tytöillä ole samoja oikeuksia kuin pienillä pojilla, Macron totesi.
– [Tätä] ei [voi hyväksyä] meidän maassamme. Totean nyt hyvin selvästi, ei meidän maassamme, Macron sanoi painokkaasti.
Macronin mukaan vain tämä on avain Ranskan ja ranskalaisten suojeluun.
– Koska en halua, että yksikään pieni tyttö, jonka vanhemmat uskovat islamiin (joka on ehdottomasti heidän oikeutensa Ranskassa), löytää itsensä näistä yhteisöistä ja joutuu kaltoinkohdelluksi maassamme. Sitä en voi hyväksyä. Joten, kun puhutaan separatismista, ei ole kyse mistään uskonnosta – vaan tietyistä käytännöistä uskonnon nimissä, Macron totesi.
Des extrémistes enseignent qu'il ne faut pas respecter la France. Ils enseignent que les femmes ne sont pas l'égal des hommes, que les petites filles ne doivent pas avoir les mêmes droits que les petits garçons.
Je vous le dis très clairement : pas chez nous. pic.twitter.com/IrQ7YqOwGq
— Emmanuel Macron (@EmmanuelMacron) October 31, 2020