Verkkouutiset

Yleisö ei ole palannut elokuvateattereihin pandemian jälkeen, LEHTIKUVA / TEEMU SALONEN

Elokuvateatterit eivät palautuneet pandemiasta – näin asiakkaita houkutellaan

Finnkinon teattereiden toimintaa on pandemian myötä jouduttu tehostamaan ja kulurakennetta keventämään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen elokuvateollisuus koki valtavan takaiskun koronapandemian myötä. Suomen suurimman elokuvateatteriketjun mukaan tilanne on parantunut, mutta pandemiaa edeltävälle tasolle on vielä matkaa.

Finnkinon kaupallinen johtaja Hannele Wolf-Mannila kertoo Verkkouutisille, että asiakkaat ovat palanneet pandemian jälkeen teattereihin verrattain hyvin. Aivan samoissa lukemissa ei kävijämäärien osalta ole kuitenkaan saavutettu.

– Asiakkaat ovat palanneet hyvin elokuvateattereihin, mutta vielä 2017-2019 tasolla ei olla. Keskimäärin alalla ollaan noin 80 prosenttia vuoden 2019 tasosta. Eri ikäryhmissä ei ole muutosta aiempaan. Kävijämäärät vaihtelevat aina vuoden aikana elokuvien suosion mukaan. Kävijämääriin vaikuttaa paljon isojen Hollywood tuotantojen määrä ja nämä eivät ole vielä palanneet pandemiaa edeltävälle tasolle. Kotimaista sisältöä on onneksi ollut todella hyvin tarjolla, Wolf-Mannila kertoo.

Kokonaisuudessaan elokuvateattereita Finnkinolla on 17, joissa on yhteensä 119 elokuvasalia. Kokonaisuudessaan teattereita löytyy 11 paikkakunnalta. Pandemian myötä, toimintaa on teattereissa jouduttu tehostamaan.

– Pääosin toiminta on palautunut aiemmalle tasolle, mutta toki kulurakennetta on pyritty keventämään suhteessa pienempiin kävijämääriin.

– Hollywoodissa useat tuotannot olivat pandemian aikana tauolla ja tämä vaikuttaa edelleen uusien elokuvien määrään.

Kiristyneessä taloustilanteessa yhä useampi joutuu laskemaan, mihin käytössä olevat rahat riittävät. Elokuvia tarjotaan laajalle yleisölle ja alan toimijat pyrkivät tekemään kaikkensa, jotta asiakkaat löytävät teattereihin. Finnkinon kaupallinen johtaja ei kuitenkaan kysyttäessä tunnista, että asiakaskunta olisi taloustilanteessa kuitenkaan muuttunut.

– Finnkinon asiakaskunta on hyvin laaja, pyrimme tarjoamaan erilaisia palveluita erilaisille kohderyhmille. Sarjalippu on se edullisin tapa käydä elokuvissa. Elokuvissakäynti on edelleen Suomen suosituin kulttuurimuoto ja tälle vuodelle ennustetaan koko alalle noin 6,5 miljoonaa kävijää, Wolf-Mannila kertoo.

Elokuvatarjontaan sekä kaikkea oheismyyntiä sekä -toimintaa on kuitenkin lisätty asiakkaiden sitouttamiseksi. Kaksi ristiriitaisia tunteita asiakkaissa herättänyttä uudistusta ovat ensiksi se, ettei teatteriin voi viedä omia eväitä tai naposteltavia sekä rajoitetut anniskelunäytökset.

– Pyrimme huolehtimaan, että sisältöä on tarjolla kaikenlaisille kohderyhmille, eri ikäryhmille ja erilaisista elokuvista nauttiville katsojille.

– Kaikki oheistoiminta tähtää siihen, että elokuvakokemus on positiivinen ja esimerkiksi leffaherkut täydentävät kokemusta, Wolf-Mannila kertoo.

Kuluttajakäyttäytyminen vaikuttaa myös palveluntarjoajien toimintaan ja asiakaspalautteen merkitys on suuri. Mikäli palvelu ei miellytä, ihmiset äänestävät myös jaloillaan. Finnkinolle on annettu Wolf-Mannilan mukaan myös palautetta, mikäli vaikka ennen elokuvia pyörivä leffapeli ei jostain syystä ole ollut käytössä.

– Seuraamme asiakaspalautetta ja asiakkaille on myös tärkeää se mitä palveluita on tarjolla ennen elokuvaa ja elokuvan jälkeen. Pyrimme tarjoamaan erilaisia vaihtoehtoja uusimpana lämpimät herkut ja alkoholimyynti erillisissä anniskelunäytöksissä, Wolf-Mannila kertoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)