Elintarvikeyritykset ovat digitalisaatiossa oletettua pidemmällä

Elintarvikeyrityksissä digitalisaatiota pidetään tärkeänä kilpailukyvylle ja siihen liittyviä investointeja lisätään.

Elintarviketeollisuusliiton teettämän kyselyn mukaan digitalisaation nähdään vahvistavan yrityksen imagoa ja brändiä sekä tulevaisuuden kilpailukykyä, mutta sen hyödyntämisessä on vielä paljon tehtävää.

Johtaja Heli Tammivuori Elintarviketeollisuusliitosta kertoo, että digitalisaatio on alan menestykselle ratkaiseva asia monesta näkökulmasta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Nykypäivän kuluttaja haluaa tietoa ja räätälöityjä palveluita. Yrityksissä tarvitaan tietoa, uudenlaista osaamista ja teknologiaa kuluttajan tarpeisiin vastaamiseksi. Digiratkaisujen rooli kustannustehokkuuden kehittämisessä on myös suuri, Tammivuori toteaa liiton tiedotteessa.

Suurissa elintarvikeyrityksissä, joiden liikevaihto on yli 50 miljoonaa euroa, ollaan digitalisaatiossa jonkin verran pidemmällä kuin pk-yrityksissä, mutta erot eivät Elintarviketeollisuusliiton mukaan ole merkittäviä. Niiden yritysten joukossa, jotka ovat hyötyneet digitalisaatiosta eniten, on sekä suuria että pk-yrityksiä.

Kyselyn perusteella digitalisaation suurimmat hyödyt ovat keränneet ne ruoka- ja juoma-alan yritykset, jotka ovat myös panostaneet liiketoiminnan digitalisointiin eniten. Nämä niin sanotut digimenestyjät ovat saavuttaneet 60 prosenttia enemmän tehokkuushyötyjä ja 98 prosenttia enemmän liikevaihdon kasvua kuin digitalisaatioon vähemmän panostaneet yritykset. Näitä digimenestyjiä oli 28 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä.

Digi-investoinneilla tavoitellaan ruoka- ja juomayrityksissä erityisesti liikevaihdon kasvua sekä kustannustehokkuutta. Kasvuratkaisuihin aikoo kyselyyn vastanneista yrityksistä investoida merkittävästi 41 prosenttia, tehokkuusratkaisuihin 47 prosenttia ja yrityksen digikyvykkyyksiin 45 prosenttia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Teknologiaa ei koettu yrityksissä digitalisaation suurimmaksi haasteeksi, vaan esille nousivat erityisesti organisaatioon ja osaamiseen liittyvät asiat. Digimenestyjillä korostuukin organisaation kyvykkyyksien kehittäminen.

– Positiivista on, että suomalaiset ruoka- ja juomavalmistajat, etenkin pk-yritykset, ovat digitalisaatiossa pidemmällä kuin oletettiin. Digitaalisuus tarjoaa kasvumahdollisuuksia pienilläkin investoinneilla ja voi siksi auttaa monia yrityksiä menestymään nykyajan haastavassa toimintaympäristössä, Tammivuori arvioi.

Elintarviketeollisuusliitto toteutti kyselyn jäsenyritystensä digitalisaation tilanteesta toukokuussa. Plaza Consulting tekemään kyselyyn vastasi 58 liiton jäsenyritystä.

Mainos