Sopimus noudattaa pääosin työntekijöiden ja työnantajien keskusjärjestöjen sopimaa keskitettyä työllisyys- ja kasvusopimusta ja se on voimassa 1.4.2014–31.1.2017.
Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Heikki Juutisen mukaan työantajapuoli on tyytyväinen sopuun.
– Näin vahvistamme suomalaisen ruuan ja työpaikkojen tulevaisuutta, hän sanoo.
Juutisen mukaan nyt solmittu sopimus mahdollistaa hyvän yhteistyön elintarviketeollisuuden työnantajien ja työntekijöiden kesken. Liitot muun muassa kehittävät yhdessä työehtosopimuksen rakennetta ja selvittävät keinoja edistää henkilöstön työhyvinvointia ja eri-ikäisten työntekijöiden työkykyä.
Elintarviketeollisuus on Suomen neljänneksi suurin teollisuudenala. Elintarviketeollisuudessa työskentelee 32 500 henkeä. Alan tuotannon bruttoarvo on 11,3 miljardia euroa ja jalostusarvo 2,5 miljardia euroa. Koko elintarvikeketju työllistää Suomessa noin 300 000 henkeä eli noin 12 prosenttia työllisestä työvoimasta.