Elintarviketyöntekijät aloittivat sunnuntai-iltana uuden kolmepäiväisen laittoman lakon Nestlén lastenruokatehtaalla Turussa. Elintarviketyöntekijät olivat jo viime viikolla kolme päivää laittomassa lakossa. Työtuomioistuin on tuominnut Elintarviketyöläisten Liiton ja Turun Elintarviketyöntekijät 144 ry:n työrauhan rikkomisesta ja valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä korvauksiin.
Työnantajaa edustava Elintarviketeollisuusliitto muistuttaa, että syksyn aikana on päästy sopuun työehtosopimuksista kaikilla elintarviketeollisuuden aloilla. Elintarviketeollisuusliiton ja Suomen Elintarviketyöläisten Liiton työehtosopimuksen mukaan työrauha on voimassa tammikuun loppuun 2017 saakka.
– On äärimmäisen vastuutonta ryhtyä työehtosopimuksen voimassa ollessa laittomiin työtaistelutoimiin. Työntekijät alleviivaavat toiminnallaan sitä, että Suomen työmarkkinajärjestelmä ei toimi ja se vaatii pikaista uudistamista, jotta laittomuudet saadaan ennaltaehkäistyä ja lopetettua tehokkaasti, toteaa työmarkkinajohtaja Mika Lallo.
Lallon mukaan laittomat työtaistelut vaarantavat työpaikkojen pysymisen Suomessa. Hän muistuttaa, että kolmenkymmenen vuoden aikana elintarviketeollisuuden työntekijöiden määrä on lähes puolittunut.
– Laittomat työtaistelut myös vaikeuttavat työnantajien ja työntekijöiden välistä yhteistyötä ja heikentävät yritysten mahdollisuuksia palvella asiakkaita.
Turussa kiista on koskenut vuokratyövoiman käyttöä. Lallon mukaan vuokratyövoiman käyttö on monelle yritykselle tarpeellinen keino saada ammattitaitoista työvoimaa sesonkeina ja äkillisissä tilapäisissä tarpeissa. Alan työehtosopimukset eivät aseta vuokratyövoiman käytölle esteitä.