Ruoka- ja juomayritykset tarjoavat noin 6 000 kesätyöpaikkaa. Kesätyöntekijöiden rekrytointi on Elintarviketeollisuus ry:n mukaan jo täydessä käynnissä. Kesätyöntekijöitä tarvitaan esimerkiksi tuotannossa, logistiikassa, henkilöstöravintoloissa ja toimistotyössä.
Kesä on tärkeä sesonki elintarviketeollisuuden yrityksille. Kesätyöntekijöitä tarvitaan lomatuuraajiksi, mutta myös lisätyövoimaksi sesonkiin liittyviin kiireisiin.
– Kesätyöntekijöiden määrissä ei näy suuria muutoksia viime vuosiin verrattuna. On hienoa, että kesätyöpaikka voidaan tarjota näin monelle nuorelle vuosittain, kertoo Elintarviketeollisuusliiton kehitysjohtaja Petri Linkoneva tiedotteessa.
Ruokia ja juomia valmistavissa yrityksissä kesätyöläisten ikäraja on usein 18 vuotta.
Peruskoululaistenkin on mahdollista päästä joihinkin yrityksiin kesällä harjoittelemaan Tutustu työelämään ja tienaa -ohjelman kautta. Harjoittelu kestää kaksi viikkoa, ja siitä maksetaan kiinteä 335 euron palkka.