Elintarviketeollisuus on kasvuala

Elintarviketeollisuudessa henkilöstömäärä on nousussa. Lihanjalostus on työllistävin alatoimiala, vaikka eniten toimipaikkoja on leipomoteollisuudessa.

Tiedot käyvät ilmi työ- ja elinkeinoministeriön Elintarviketeollisuuden toimialaraportista.

Elintarviketeollisuuden kilpailutilanne on kireä sekä kotimarkkinoilla että kansainvälisesti. Elintarviketeollisuuden liikevaihto onkin supistunut viime vuosina.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kilpailua on kiristänyt talouden alakulosta johtuva hidas kysynnän kasvu, tiukka hintakilpailu koti- ja vientimarkkinoilla, päivittäistavarakaupan keskittyminen, lisääntynyt tuonti ja kaupan omien merkkien laajentunut tarjonta sekä viennin vähentyminen.

Elintarvikkeiden hinnat ovat laskeneet vuodesta 2014 lähtien, mutta hintojen arvioidaan hieman kallistuvan ensi vuonna.

Toimialaraportin kirjoittajan, toimialapäällikkö Leena Hyrylän mukaan kasvumahdollisuuksia luovat kotimarkkinoilla menestyminen, vienti sekä kansainvälistyminen.

– Haastavasta liiketoimintaympäristöstä huolimatta ala on investoinut tuotannon tehostamiseen, kustannuskilpailukyvyn parantamiseen ja toimintojensa uudistamiseksi. Elintarviketeollisuus investoi liiketoiminta-alueille, joissa se näkee strategioidensa mukaisia menestymismahdollisuuksia. Kasvu vaatiikin yrityksiltä jatkuvaa kilpailukyvyn kehittämistä, ketterää reagointia toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin, asiakaslähtöistä tarjontaa ja erikoistumista.

Poimintoja videosisällöistämme

Talouden orastava elpyminen tukee kuluttajien ostovoiman kehitystä ja sitä kautta alan kysyntää. Digitaalisuus muokkaa ruokaketjua ja ruoan jakelukanavia. Biotalous ja sen osana kiertotalous lisäävät toimialan sisäistä ja ulkoista yhteistyötä.

Toimialaraportin mukaan yksilökeskeisyyden vahvistuminen ja muut demograafiset muutokset meillä ja maailmalla tarjoavat uusia menestymismahdollisuuksia. Elintarvikkeiden kilpailukyky rakentuu ruokaketjun osaamiselle ja kyvylle tuottaa asiakaslähtöisiä innovaatioita ja korkeamman jalostusarvon tuotteita.

Vienti kiinnostaa

Kiinnostus vientiä kohtaan on kasvanut erikokoisissa yrityksissä. Suomen elintarvikkeiden ulkomaankauppa on ollut vuosia alijäämäistä. Elintarvikeviennin arvo oli viime vuonna 1,5 miljardia ja tuonti 4,4 miljardia euroa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lisäarvotuotteiden ja muiden elintarvikkeiden vienti tarjoaa alalle kasvumahdollisuuksia. Valtaosa Suomen elintarvikkeiden ja juomien ulkomaankaupasta käydään naapurimaiden kanssa, mutta mahdollisuuksia on kaukaisemmillakin markkinoilla. Ruoan kysyntä maailmalla kasvaa.

Suomessa elintarviketeollisuudella on hyvät mahdollisuudet viennin kehittämiseen.

– Elintarviketeollisuus on jatkossakin merkittävä toimiala Suomessa ja kotimainen kysyntä on elintarviketeollisuuden kivijalka, toteaa Leena Hyrylä.

Mainos