EK:n mielestä Luumäen ja Imatran välisen radan kunnostaminen, valtateiden parantamishankkeet sekä Lahden ohikulkutien kehittäminen parantavat elinkeinoelämän liikenteen sujuvuutta.
– Pääkaupunkiseudulla Raide-Jokeri ja Tampereella raitiotie parantavat näiden kasvavien kaupunkiseutujen liikenneoloja ja lisäävät asuntotuotantoa. Turun nopean ratayhteyden suunnittelu avaa myös vastaavan näkymän tulevaisuuteen, johtaja Sari Siitonen EK:sta sanoo.
Elinkeinoelämän keskusliiton mielestä erittäin hyvää on se, että koulutuksesta ja tutkimuksesta ei tehdä lisäleikkauksia vaan koulutukseen ja tutkimukseen satsataan lisää rahaa sata miljoonaa euroa.
Niin ikään EK:n mielestä on hyvä, että hallitus ottaa käyttöön päästökaupan epäsuorien kustannusten hyvittämisen. Tämä on erityisen tärkeää paljon sähköä käyttävälle metsä-, metalli- ja kemianteollisuudelle. EK mukaan hallituksen toimet jäivät kuitenkin puolitiehen. Hyvitys olisi pitänyt ottaa käyttöön täysimääräisenä, kuten EU:n päästökauppadirektiivikin sallii.
EK:n mukaan polttoaineverojen nostaminen on väärä toimenpide, koska se lisää yrityksen kustannuksia ja syö kansalaisten ostovoimaa.