SDP:n kansanedustaja Harry Wallin kysyy, miksi Elinkeinoelämän toimitusjohtaja Jyri Häkämies puhuu hallituksen suulla. Wallin ihmettelee Häkämiehen puheita lauantaina Ylen Ykkösaamussa.
Häkämies totesi Wallinin mukaan, ettei SAK:n työmarkkinoiden pelastuspaketti käy Sipilän hallitukselle.
”Pääministeri (Juha) Sipilä on näköjään ottanut toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen asianajajakseen. Häkämiehen tehtävänä on ilmeisesti kertoa hallituksen puolesta mikä sille käy ja mikä ei käy”, Wallin toteaa.
Wallinin mielestä ”ei ole enää mitään epäselvyyttä siitä, että hallituksen mustan tiistain pakkolakilista on mitä ilmeisimmin kirjoitettu Elinkeinoelämän keskusliiton nurkkahuoneessa”.
”Enää ei tarvitse ihmetellä, miksi työnantajat eivät ole tehneet omaa esitystään työmarkkinakriisin ratkaisemiseksi. Sipilän ja elinkeinoelämän työnantajien tavoitelista näyttää olevan aivan sama ja yhdessä kirjoitettu. Sen verran samalla suulla tavoitteista puhutaan”.
Demariedustajan mielestä vetoomus työmarkkinarauhasta ei ole uskottava niin kauan, kun ”hallitus on pakkolakien turvin leikkaamassa tuhansia euroja palkansaajien ansiotasosta”.