Verkkouutiset

Elina Valtonen. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Elina Valtonen ei jatka kokoomuksen varapuheenjohtajana

Elina Valtonen on toiminut puolueen varapuheenjohtajana vuodesta 2020 lähtien.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ulkoministeri Elina Valtonen ei aio jatkaa kokoomuksen varapuheenjohtajana kesäkuun puoluekokouksen jälkeen. Valtonen kertoo päätöksestään Facebook-päivityksessä.

Kokoomuksen on määrä valita puolueelle kolme varapuheenjohtajaa Tampereella 14.–16.6.2024 järjestettävässä puoluekokouksessa. Tällä hetkellä varapuheenjohtajina toimivat Valtosen lisäksi puolustusministeri Antti Häkkänen sekä kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Valtonen kertoo haluavansa keskittyä nyt täydellä panoksella ulkoministerin ja kansanedustajan tehtäviin.

– Tuen puheenjohtajaamme Petteri Orpoa sekä uusia kykyjä puoluejohtoon Petterin, pääministerin, työn tueksi. Heitä meillä on runsaasti, Elina Valtonen kertoo.

Valtosen mukaan on ollut suuri kunnia toimia puoluejohdossa kolmen ja puolen vuoden ajan. Valtonen valittiin ensimmäisen kerran kokoomuksen varapuheenjohtajaksi Porin puoluekokouksessa vuonna 2020.

Viestissään Valtonen muistuttaa, että kokoomus on viime vuosina uudistanut toimintaansa, tarjonnut ratkaisuvaihtoehtoja ja voittanut tänä aikana kaikki vaalit.

– Kansa luottaa ja meidän joukkueemme on vahva. On aika tehdä tilaa, Valtonen selittää päätöstään.

Ulkoministeri päättää viestinsä kertomalla varapuheenjohtajuuden olleen hieno kokemus ja kiittämällä puoluetoimistoa, eduskuntaryhmää, kampanjatiimiläisiä ja järjestökenttää.

– Yhteistyömme jatkukoon, Valtonen päättää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)