Elina Lepomäki vastaa arvosteluun: Laskelmani ovat oikein

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki puolustaa työn verotuksen vaikutuksista esittämäänsä esimerkkiä.

”Sanon ensimmäisenä sen ettei pesulapalvelusta saa kotitalousvähennystä. Laskuni ovat oikein”, Elina Lepomäki tviittaa.

Hän vastaa Talouselämän päätoimittajan Reijo Ruokasen Lepomäen lauantaiseen blogikirjoitukseen esittämään kritiikkiin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ruokanen syytti maanantaina Lepomäkeä virheellisten laskelmien käyttämisestä sanomansa levittämisessä. Ruokasen mukaan Lepomäen esittämä esimerkkilaskelma oli ”ihan pielessä”.

Verkkouutiset kertoo Ruokasen kommenteista tässä.

Elina Lepomäki kirjoitti lauantaina Verkkouutisten blogissaan työn verotuksesta. Lepomäki totesi muun muassa, että korkean verorasitteen oloissa osa työstä jää tekemättä, ja kun näin käy, heikkenevät hänen mukaansa ”sekä kansantalous että sen myötä julkinen talous”.

”En siis ole huolissani hyvätuloisista, vaan jakaantuneesta yhteiskunnasta, jossa köyhä ja ahkera pääsee vain vaivalloisesti tai sattumalta nousemaan elinkaarensa aikana hyvätuloisten joukkoon. Mitä korkeampi työhön kohdistuva verorasite, sitä vähemmän omaan ansiotasoonsa voi vaikuttaa ahkeruudella. Pääomat keskittyvät sinne, missä niitä jo on”, Lepomäki kirjoitti.

Poimintoja videosisällöistämme

Lepomäki havainnollisti asiaansa esimerkillä koodarina työskentelevästä enemmän kuin keskipalkkaa tienaavasta Kallesta ja alle keskituloisesta pesulapalveluyrittäjä-Marjatasta.

Lepomäen esimerkkilaskelman mukaan Kallen pitäisi tehdä omia töitään kaksi tuntia palkatakseen Marjatta yhdeksi tunniksi, vaikka hänen palkkansa olisi kaksi kertaa suurempi.

”Palveluiden kalleus korostuu maissa, joissa tuloerot ovat muutenkin alhaiset”, hän totesi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Reijo Ruokasen mukaan Lepomäki oli hinnoitellut esimerkissään Marjatan työstä koituvat kustannukset ”oudosti”, ja myös jättänyt kotitalousvähennyksen huomiotta.

Ruokanen sanoi Lepomäen laskeneen tahallaan tavalla, joka tukee hänen poliittista viestiään.

”Ei @reijoruokanen mitään kumoa, kun unohtaa, ettei mm. pesulapalvelusta saa kotitalousvähennystä. Monesta kodinhoitotyöstä toki saa”, Lepomäki tviittasi.

Mainos