”Onko 430 euroa isompi summa kuin 33 euroa? On. Jos yhden ihmisen paitojen silittäminen maksaa 430 euroa, onko se kauhea hinta? On. Onko 33 euroa kova hinta? On sekin, mutta 430 euron jälkeen se tuntuu ihan kohtuulliselta. Siksi kansanedustaja Elina Lepomäki harrastaa matematiikkaa niin, että paitojen silittäminen maksaa 430 euroa”, kirjoittaa Reijo Ruokanen Talouselämän sivuilla julkaistussa kommentti-kirjoituksessaan.
Hän sanoo Lepomäen levittävän sanomaansa virheellisten laskelmien avulla.
Ruokanen viittaa Elina Lepomäen Verkkouutisten blogissaan lauantaina esittämään esimerkkiin työn verotuksesta. Blogi on herättänyt runsaasti keskustelua sosiaalisessa mediassa.
”Työhön kohdistuva verotus vaikuttaa palkansaajan nettoansioihin sekä työn kokonaiskustannukseen. Siksi sillä on vaikutusta sekä työn tarjontaan että sen kysyntään. Suomeksi sanottuna se tarkoittaa sitä, että korkean verorasitteen oloissa osa työstä jää tekemättä. Kun työtä jää tekemättä, heikkenevät sekä kansantalous, että sen myötä julkinen talous”, Lepomäki kirjoitti.
Ruokasen kritisoima kohta liittyy koodari-Kallen ja pesulapalveluyrittäjä-Marjatan tarinaan. Alla olevalla esimerkillä Lepomäki pyrki havainnollistamaan väitteitään.
Pesulapalveluyrittäjä Marjatta on vähän alle keskituloinen, jolloin hänen on maksettava tuloveroa 30 prosenttia. Saadakseen työkeikasta 100 euroa käteen hänen on saatava 143 euron bruttopalkka. Työnantajan sivukulut ovat 23 prosenttia eli 33 euroa ja palvelufirman työkustannukset yhteensä 176 euroa. Työkustannuksen lisäksi yrittäjä perii 24 prosentin arvonlisäveron. Palvelun arvonlisäverollinen hinta on siten 218 euroa.
Jotta Kalle voi saada käteen tuon 218 euroa, hänen on ansaittava lähes tuplasti sen verran. Lisätulojen veroprosentti oli vuonna 2013 ylemmän keskiluokan tulohaarukassa 3 440–6 000 euroa 49,3. Kallen olisi siis saatava bruttona 430 euroa, jotta hänen palkkaamansa henkilö saisi käteen 100 euroa. Keskituloisen 2 720–3 360 euroa ansaitsevan olisi 45,6 prosentin marginaaliverolla ansaittava 401 euroa.
Kalle päättääkin lähteä töistä pari tuntia aikaisemmin mennäkseen kotiin pyykki- ja mankelihommiin. Vaikka Kallen tuntipalkka olisi kaksi kertaa suurempi kuin Marjatan, Kallen pitäisi tehdä omia töitään kaksi tuntia palkatakseen Marjatta yhdeksi tunniksi. Palveluiden kalleus korostuu maissa, joissa tuloerot ovat muutenkin alhaiset.
Entä sitten? Sitä sitten, että tässä jää kaksi työpanosta saamatta. Palveluyrittäjä ei saa tilausta ja Kalle jättää oman erikoisosaamisensa työtä tekemättä. Paidat tulee silitettyä, mutta kansantalous menettää BKT-tilinpitokäytännön mukaisesti kaksi merkittävää arvonlisää. Tämän lisäksi julkinen talous menettää näistä arvonlisistä verotulot.
”Vaikka Kalle tienaisi tuplapalkkaa Marjattaan verrattuna, hänen pitää tehdä töitä kaksi tuntia saadakseen ostettua Marjatan työtä tunnin verran”, Reijo Ruokanen summaa Lepomäen viestin.
Hän kuitenkin toteaa, ettei laskelma ole totta vaan, että se on ”itse asiassa ihan pielessä”.
Poliittinen viesti
Ruokasen mukaan Lepomäki on laskenut oikein Marjatan työn hinnan sivukulut. Bruttolasku olisi 218 euroa, josta veroa olisi 85 euroa. Ruokanen katsoo kansanedustajan kuitenkin erehtyneen Kallelle koituvien kustannusten kohdalla.
Ruokasen mukaan kotitalousvähennys kattaisi 45 prosenttia Marjatan laskusta, eli 98 euroa. Maksettavaa jäisi siis 120 euroa. Tämä laskelma on Ruokasen mukaan tosin siltikin väärä.
Jos oletetaan, että Kalle ansaitsee 5 000 euroa kuukaudessa, on sinkku, asuu Helsingissä ja kuuluu kirkkoon, tarkoittaa se Ruokasen mukaan, että hänen marginaaliveroprosenttinsa on 49,5.
Marjatan kohdalla Reijo Ruokanen ottaa laskelman perusteeksi 3 000 euron kuukausipalkan. Se tarkoittaa noin 19 euron tuntipalkkaa. Kun siihen pannaan päälle sivukulut, päästään 41,5 euron työtuntikustannukseen. Kaksi tuntia Marjatan työtä maksaisikin siis tällä laskemistavalla vain 83 euroa.
Kotitalousvähennyksen jälkeen Kallelle jäisi siis Ruokasen mukaan maksettavaa 45,65 euroa.
Eli Kallen pitäisi hankkia 90 euron lisätulot kuitatakseen Marjatan laskun. Tämä tarkoittaisi Kallen tuntipalkalla kolmen tunnin töitä. Ruokanen toteaa kuitenkin, ettei tämäkään laskelma pidä paikkaansa.
”Helsingissä siivouspalveluiden (ml. silitys) käypä hinta on 30 euroa/tunti. Jos Marjatta silittää kaksi tuntia, lasku on 60 euroa. Kotitalousvähennyksen jälkeen Kallelle jää maksettavaa 33 euroa. Bruttona hänen täytyy tienata lisää noin 65 euroa. Se on noin kahden tunnin työ. Ei siis neljän tunnin, kuten Elina Lepomäki laskee”, Ruokanen kirjoittaa.
Hän kysyy retorisesti, miksei ”kauppatieteiden maisteri, diplomi-insinööri, tohtoriopiskelija, entinen investointipankkiiri, tutkimusjohtaja, ja markkina-analyytikko” ole osannut laskea oikein.
”Tietysti olisi osannut. Elina Lepomäki päätti laskea tavalla, joka tukee hänen poliittista viestiään”, Ruokanen toteaa.
Siksi Lepomäki on Ruokasen mukaan jättänyt kotitalousvähennyksen huomiotta ja hinnoitellut Marjatan palvelut oudolla tavalla.
”Suomen veroaste on korkea. Sitä olisi syytä laskea nimenomaan työnteon verotusta alentamalla. Kunnollinen julkinen keskustelu tasoittaa tietää verotuksen järkevöittämiseen. Väärien argumenttien viljelyllä on päinvastainen vaikutus”, sanoo Ruokanen.
”Ihan rehellisestikin laskien saa kyllä aikaan melko hyytäviä esimerkkejä”, hän päättää.