Silti finanssikriisin alusta on vain 15 vuotta aikaa. Se alkoi vuonna 2007 rapakon takaa USA:sta ja johti EU:n yhteisen velan rakenteiden syntymiseen eurokriisistä selviytymiseksi.
Kansalliset velkavuoret kasvoivat kohti ennen näkemättömiä lukuja. Suomen valtion velka lähes tuplaantui lyhyessä ajassa. Rankkoja säästöjä toteutettiin vuosi vuoden jälkeen, mutta valtioiden velat vain kasvoivat. Eikä niitä ole päästy lyhentämään vieläkään.
Sen sijaan velkaa tulee edelleen velan päälle ja finanssikriisin jälkeiset kriisit on hoidettu lisäveloilla.
Finanssikriisin jälkeen ei pitkään saatu hengittää. Euroopan pakolaiskriisi alkoi vuosina 2014–2015. Satojatuhansia pakolaisia saapui Eurooppaan vaarallisia reittejä pitkin, ja osa pakolaisista menehtyi matkalla. Tämäkin kriisi tuli yllättäen ja sen myötä pystytettiin kansallisestikin nopeita operaatioita.
Samalla poliittiset mannerlaatat liikkuivat, ja populistiset oikeistopuolueet saivat tuulta purjeiden alle muuttaen jopa pysyväksi kuviteltuja vanhoja poliittisia valta-asetelmia.
Pakolaiskriisin aikana Euroopalla oli pakka hajalla. Viimeistään nyt olisikin aika trimmata tämä haaste kuntoon yhdessä, jotta EU:lla on valmiudet kohdata hallitusti seuraava ulkorajoilta tuleva pakolaisaalto.
On nimittäin merkittävä riski, että kohtaamme pian tuplapakolaistilanteen. Euroopan on huolehdittava Ukrainan pakolaiset turvaan jäsenmaihin, mutta samaan aikaan meidän on valmistauduttava Euroopan ulkorajoilla Afrikasta ja/tai Lähi-Idästä tulevaan uuteen pakolaisaaltoon. Ukrainan kriisi nimittäin pahentaa jo ennestään nälänhätää kokevien maiden tilannetta viljan ja rehun hinnan nousun ja tarjonnan vähenemisen myötä.
Ennen koronakriisiä muistamme myös 2015 alkaneet terrori-iskut Euroopassa. Myös ne loivat ponnahdusalustaa Euroopan populistisille puolueille. Terrorismi horjutti ihmisten perusturvallisuutta ja herätti EU:n ja sen jäsenmaat terrorismin vastaisiin toimiin.
Eikä terrorismin uhka ole mihinkään kadonnut. Sillä on vain tapana muuttaa muotoaan ja toimijat myös voivat vaihtua.
Eikä muuten häviä ilmastokriisikään, vaikka emme siitä tällä hetkellä niin paljon saakaan mediasta lukea. Maapallon väistämättömään lämpenemiseen on haettu globaalisti ja yhteistuumin ratkaisuja. EU:ssa ja Suomessa asiaan on tartuttu siten, että EU:n elpymisväline on valjastettu pitkälti ilmastotoimiin ja uusien innovaatioiden löytämiseen. Vaikka Ukrainan kriisi ja lähellämme meidät yllättänyt sotatilanne järkyttää mieliämme, ei ilmastokriisi saisi jäädä jalkoihin.
Ja sitten koronakriisi, joka ravistelee elämäämme ja yhteiskuntiamme edelleen. Vuoden 2020 alussa se sulki yhteiskunnan ja rajat, ja on sekoittanut globaalit arvo- ja toimitusketjut pitkäksi aikaa.
Tässä kriisissä ratkaisun avaimina ovat olleet lääketeollisuuden ja tieteentekijöiden innovaatiot. Koronarokotteet kehitettiin ennätysvauhdissa eli alle vuodessa. Yhden vuoden aikana tuotantoa onnistuttiin rakentamaan niin, että tuotantovauhti on yli miljardin rokoteannosta kuukaudessa.
Eikä korona ole uhkana mihinkään hävinnyt. Onneksi rokotteiden ja lääkkeiden avulla suurin osa taudin vakavimmista muodoista voidaan ehkäistä ja yhä edelleen käyttöömme tulevien uusien hoitojen myötä saamme entistä enemmän toivoa tämän kriisin ratkaisemiseksi.
Koronakriisin myötä Euroopan jäsenvaltiot ottivat jälleen yhden askeleen kohti entistä tiiviimpää yhteistyötä. Terveysturvallisuus nähtiin onneksi, ei yhden maan, vaan kaikkien maiden yhteisenä asiana. Olipa se tulevaisuudessa sitten koronan uusi variantti tai joku muu vielä tuntematon kulkutauti, Euroopalla on yhdessä paremmat valmiudet taistella sitä vastaan. Toisaalta tässäkin kriisissä populistiset puolueet lähtivät omalla urallaan vastustamaan rajoituksia ja jopa epäilemään uusia rokotteita.
Kolme viikkoa sitten koimme sitten päivän, jota kukaan meistä ei olisi halunnut nähdä. Emme ehtineet saamaan koronakriisiä alta pois, kun Euroopassa alkoi sota.
Venäjän säälimätön hyökkäys Ukrainaan historiallisin perustein oli asia, jota en olisi ikinä uskonut meidän aikanamme tapahtuvan Euroopan mantereella.
Vaikeaksi tämän kriisin tekee se, että se on yhden miehen ja hänen esikuntansa masinoima. Tähän ei löydy samoja ratkaisunavaimia kuin aiemmin mainitsemiini muihin kriiseihin. Sota ei nimittäin lopu ottamalla lisää velkaa. Sotaa ei voiteta rokotteilla tai lääkkeillä. Eikä se lopu uudella lainsäädännöllä, tai toimintaa yhdessä kehittämällä.
Sota loppuu vasta kun osapuolet saavat sen sovittua. Se loppuu, kun sodan aloittaneen maan, Venäjän, kansa tulee rauhan puolelle. Se loppuu vasta, kun Venäjä vetää joukkonsa pois ja rauhansopimus on tehty. Milloin se tapahtuu, sitä emme tiedä. Voimme toivoa sen tapahtuvan pian.
Sodalla on hintansa. Ukrainalaiset ovat joutuneet lähtemään pakolaisiksi joukoittain omista kodeistaan. Venäjän ohjusroiskinnassa kodit on laitettu maan tasalle. Moni siviili on menehtynyt, sitä useampi sotilas on kaatunut. Suru ja pelko täyttävät kaiken ilmatilan. Sen tuntee konkreettisesti.
Samalla on ollut kaunista nähdä, kuinka ihmisten, yritysten ja järjestöjen auttamishalu on yhdistänyt meidät seisomaan ukrainalaisten tukena ja apuna.
Suomalaistenkin arkiturvallisuus on kuitenkin järkkynyt. Mielessämme pyörii kysymys siitä, mitä naapurimaamme tekee seuraavaksi? Viimeistään nyt olemme heränneet toteamaan, että yksin emme pärjää vaan tarvitsemme liittolaisia. Myös maamme varautumista ja puolustusta tulee vahvistaa. Se on tässä hetkessä tärkeä viesti rajan taakse.
Huoltovarmuutemme on ollut kohtuullisen hyvä, mutta edelleen kehitettävää ja vahvistamista riittää, siinä on kehittämisen paikat ja vahvistamisen paikat. Lääkehuoltoa koeteltiin jo koronakriisin aikana, ja silti yhteistyössä varmistimme suomalaisille häiriöttömän lääkehoidon kriisin aikana. Samalla kehitimme järjestelmäämme edelleen ja nostimme esiin EU:ssa, kuinka tärkeää lääkkeiden omavaraisuutta tulee nostaa. Lääkehuollon osalta Suomessa on tilanne maahantuonnin ja saatavuuden osalta hyvä, eikä sen odoteta muuttuvan lähiaikoina.
Erilaisiin tilanteisiin muuntautuva ja toimiva terveydenhuolto on keskeinen osa kriisikestävyyttämme – elintarvike- ja energiahuoltomme rinnalla, kyberturvallisuutta ja logistiikkaa unohtamatta. Samalla kun meidän tulee varmistaa kriisikestävyyttämme, tulee hallinnon- ja toimijarajojen ylittäviä prosesseja vahvistaa. Yksikin heikko lenkki potilaan hoitoketjussa voi olla liikaa.
Ja tässä tilanteessa missä olemme, ei voi olla liikaa alleviivaamatta puolustusvoimiemme merkitystä. Ison arvaamattoman naapurin vieressä omat, vahvat puolustusvoimat ovat keskeinen osa turvallisuuttamme, olemmepa sitten liittoutuneita tai emme. Kriisit ylittävät rajat ja niitä tulee tarkastella niin pohjoismaisen kuin eurooppalaisen yhteistyön kautta
Voiko tästä tilanteesta nostaa sitten jotain hyvää esiin?
Ehkä sen, että läntiset maat ja Eurooppa ovat yhtenäisempiä kuin pitkään aikaan. Yhteinen vihollinen yhdistää, on se sitten korona tai sota. Yhtenäisyyttä tullaan tarvitsemaan myös tästä eteenpäin. Velkaantumisvauhti sen kuin kovenee tuoden mukaan talouskriisiriskin. Ukrainan kriisin laineet tuovat uusia kriisiriskejä kuten pakolaiskriisin, elämän kallistumisen myötä kotitalouksien ahdingon, ja ehkä siitä seuraavia mahdollisia kansanliikkeitä.
Haluan silti uskoa, että kyllä me tästäkin selvitään. Tärkeintä on, että jatkamme yhtenäisenä rintamana, jotta Ukrainan sota saadaan kääntymään rauhan puolelle ja että kohtaamme kriisit yhtenäisenä Eurooppana.