”Elämiseen riittävä palkka ei kiinnosta suuria vaatebrändejä”

Kansainvälisen Clean Clothes –kampanjaverkoston maanantaina julkistama lista paljastaa, että useimmat brändit eivät tee mitään taatakseen ompelijoille elämiseen riittävän palkan.

Laajassa selvityksessä käytiin läpi 50 vaatevalmistajan vastaukset kyselyyn, jossa tiedusteltiin niiden toimenpiteitä elämiseen riittävän palkkatason turvaamiseksi alihankintayrityksissä maailman köyhimmissä maissa.

– Alkaa olla jo yleisesti tiedossa, että merkittävä osa vaatteistamme tehdään kehnoissa työoloissa ja nälkäpalkalla, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen viestintäpäällikkö Jukka Pääkkönen sanoo.

Hänen mukaansa masentavinta tutkimusraportissa onkin se, että ylivoimainen enemmistö vaateyhtiöistä ei tästä huolimatta näytä tekevän mitään tilanteen korjaamiseksi.

– Ensimmäinen askel olisi vaatia tehtailta sitovia takuita siitä, että työntekijät pääsevät vapaasti järjestäytymään, Pääkkönen sanoo.

Pääkkösen mukaan Clean Clothes -kampanjaverkoston julkaisema lista on suomalaisten kuluttajienkin kannalta sikäli kiinnostava, että niin vastuuttomimmissa eli vastaamatta jättäneissä kuin oikeita askeleita ottaneissa on vaateyhtiöitä, joiden tuotteita myydään myös meillä.

Suurin osa ei huomioi lainkaan

Suurin osa kyselyyn osallistuneista yrityksistä ei huomioi elämiseen riittävää palkkaa alihankinnassaan. Yrityksistä 30 prosenttia jätti vastaamatta kyselyyn, ja yhtä suuren osan toimet elämiseen riittävän palkan turvaamiseksi olivat käytännössä mitättömiä.

Kampanjaverkosto ehdottaa raportissaan, että elämiseen riittävän palkan turvaamiseksi tekstiiliteollisuuden tämänhetkisiä käytäntöjä on muutettava. Yrityksillä olisi sen mukaan oltava selkeät suunnitelmat ja työkalut elämiseen riittävän palkan toteuttamiseksi alihankintayrityksissä.

Vastaamatta jättivät Armani, Asda, Benetton Group, Celio, Desigual, Diesel, Hugo Boss, Kik, Levi Strauss & Co, LPP S.A, Mexx, Replay, S. Olivaer, Tod’s ja Vuitton.

Poimintoja videosisällöistämme

Kyselyyn vastanneita yrityksiä, jotka esittivät lähes mitättömiä toimenpiteitä, olivat Aldi, Carrefour, Charles Vogële, Decathlon, Esprit, Gucci, IC Companys, Mango, Orsay, Pimkie, Pentland, Promod, VF Corporation, Versace ja WE Fashion.

Yritykset, joilla on lähtökohtaisesti maininta elämiseen riittävästä palkasta, mutta ei toteutusta, olivat Asics, Bestseller, C&A, Gap, G-Star, Lidl, New Balance, Nike, Next, Takko Fashion ja Tesco.

Yrityksiä, joilla on oikeansuuntaisia toimia, mutta joiden teot eivät Clean Clothes –kampanjaverkostoa vakuuta, olivat Adidas Group, H&M, Primark, Puma ja New Look.

Askeleita oikeaan suuntaan ottaneita yrityksiä olivat kampanjaverkoston mukaan Inditex, Marks & Spencer, Switcher ja Tchibo.

Suomessa Clean Clothes –kampanja perustettiin vuonna 2010 ja se kulkee nimellä Puhtaat vaatteet. Yhteistyöjärjestöjä Suomessa olivat sen alkamishetkellä Changemaker, Luontoliitto, Palvelualojen ammattiliitto PAM, Eettisen kaupan puolesta ry, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK, TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ja ammattiliitto Pro.

Verkostoon kuuluu 250 organisaatiota 16 Euroopan maasta. Sihteeristö sijaitsee Amsterdamissa.

Mainos