Työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto arvioi hallitusneuvottelijoiden olettavan, että talouskasvu jatkuu ja leikkauspaineet olisivat tätä kautta pienemmät. Hän kertoi Ylen radion Ykkösaamun haastattelussa toivovansa, että tämä suhdannenäkemys pitää paikkansa.
– Tällä hetkellä on aika sekava kansainvälisen talouden tilanne. Jos se pettää, niin myös hallitusohjelman pohja pettää, hän varoitti.
Kansainvälinen talous on ollut pitkään nousukaudessa ja Murron mielestä on hyvin todennäköistä, että hallituskauden aikana nähdään jokin syvempi kyykähdys. Talousolettamukset voivat vanhentua jopa kuukausissa, jos kylmä sota Kiinan ja Yhdysvaltain välillä kärjistyy.
– Jos verotulokertymä voimakkaasti laskisi ja automatiikan kautta tulevat menot nousisivat, voisi olla mahdollista, että menojen lisäykseen orientoitunut hallituspohja joutuisi tekemään u-käännöksen. Näin laajalla pohjalla ja tällä virityksellä se voi olla raskas poliittinen prosessi, Murto arvioi.
Toinen ongelma hallituksen talouspolitiikassa liittyy Murron mukaan sukupolvien väliseen oikeudenmukaisuuteen.
– Me tiedämme, että väestö vanhenee ja sieltä on lisäkuluja tulossa. Miten ajoitamme valmistautumisen siihen, hän kysyi.
Työllisasteen nostaminen 75 asteeseen ei myöskään ole Murron mielestä helppo tavoite. Työllisyysasetta on jo nostettu ja tiedetään, että työmarkkinakelpoisuus on entistä heikompi niillä henkilöillä, jotka pitäisi jatkossa saada työmarkkinoille. Työvoimasta on jo yleisesti pulaa.
Murto ihmetteli myös, kenen veroja tuleva hallitus aikoo nostaa. Hallitusneuvotteluista vuodettujen tai annettujen kommenttien mukaan ansiotulo- ja yritysverotus ei olisi kiristymässä.
– Nouseeko teollisuuden vero energiaverotuksen kautta, nouseeko autoilijan verotus? Alkoholin verotus voisi olla aika ilmeinen, mutta eteläinen naapuri ehti tekemään päinvastaisen liikkeen, Murto pohdiskeli.
Tuleva hallitus olisi ehkä myös valmis myymään valtion omaisuutta ehkä jopa kolmen miljardin euron edestä. Murron mielestä se on mahdollista, sillä jo pelkästään valtion sijoitusyhtiön Solidiumin osakeomistukset ovat yhteensä yli seitsemän miljardia euroa.
– Silloin pitää myydä isoimpia omistuksia. Solidiumin salkussa isoin omistus on selvästi Sammossa, hän totesi.
Lisäksi suoraan valtion omistajaohjauksen alla ovat esimerkiksi Neste ja Fortum.
– Finanssimielessä yhtiöt ovat hyvässä kunnosssa ja tuottavat hyvää osinkovirtaa, mutta kansantalouden ja yhteiskunnan kannalta kyllä siinä (myymisessä) minun mielestäni on järkeä. Miksi olla puhdas finanssisijoittaja, mikä rooli se on valtiolle? Valtion pitää mielestäni toimia siellä, missä muut toimijat eivät toimi, Murto painotti.
Lue myös:
Suomen talouden kasvu hidastui selvästi
Neuvottelujen vetäjä: Kahden prosentin kasvu – Ministeriö: Alle prosentin
Antti Rinteen oljenkorsi – valtiolla osakkeita 7,5 miljardin arvosta