Alin eläkeikä nousee kolmella kuukaudella. Lisäksi eläkkeiden ja muiden etuuksien määrä nousee indeksikorotuksella 1,45 prosenttia. Erityisesti indeksikorotuksen vaikutus eläkkeeseen saa monen pohtimaan, mikä on paras ajankohta jäädä eläkkeelle.
Alin vanhuuseläkeikä nousee vuoden alusta kolmella kuukaudella. Vuonna 1956 syntyneet voivat siis siirtyä eläkkeelle aikaisintaan 63 vuoden ja kuuden kuukauden iässä.
Tämä tarkoittaa esimerkiksi, että jos henkilö täyttää tammikuussa 63 vuotta, vanhuuseläke voi alkaa aikaisintaan elokuun alusta 2019. Eläkeiän nouseminen liittyy vuonna 2017 voimaantulleeseen eläkeuudistukseen.
Sosiaali- ja terveysministeriö vahvisti marraskuussa elinaikakertoimen tälle vuodelle. Vahvistettu elinaikakerroin pienentää vuonna 1957 syntyneiden vuonna 2019 tai sen jälkeen alkavia työeläkelain mukaisia vanhuuseläkkeitä 4,278 prosenttia.
Elinaikakerroin pienentää myös tänä vuonna alkavan työkyvyttömyyden perusteella myönnettäviä työeläkelakien mukaisia työkyvyttömyyseläkkeitä lukuun ottamatta niihin sisältyvää tulevan ajan eläkkeen osuutta, johon elinaikakerrointa ei sovelleta.
Lisäksi elinaikakerroin vaikuttaa tänä vuonna myönnettäviin työeläkelakien mukaisiin perhe-eläkkeisiin, osittaisiin varhennettuihin vanhuuseläkkeisiin, työuraeläkkeisiin ja luopumistukiin.
Elinaikakertoimen tarkoituksena on sopeuttaa alkavien työeläkkeiden tasoa ja eläkemenoa sen mukaan, miten odotettavissa oleva keskimääräinen elinikä muuttuu. Jos keskimääräinen elinikä jatkaa nousuaan, elinaikakerroin pienentää kuukausieläkkeitä.
Elinaikakerrointa sovellettiin ensimmäisen kerran vuonna 2010. Tavoitteena on, että työntekijät korvaisivat elinaikakertoimen eläkettä pienentävää vaikutusta olemalla työelämässä nykyistä pidempään.