Eduskunnan eläinsuojeluryhmä katsoo eläinsuojelulakiuudistuksen olevan todella tarpeen, koska vuodelta 1996 peräisin oleva lainsäädäntö pitää saada vastaamaan tämän päivän eläinten oikeuksiin liittyviä vaatimuksia.
Nyt vietetään kansainvälistä eläintenviikkoa ja eläinsuojeluryhmä järjesti keskiviikkona yhdessä Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen kanssa keskustelutilaisuuden Eduskunnan Kansalaisinfossa. Tilaisuudessa käsiteltiin eläinsuojelulain uudistusta, joka tällä hetkellä on varsin polttava ajankohtainen aihe.
– Ennen kaikkea toivomme tältä lakiuudistukselta epämääräisten linjausten sijaan konkreettisia parannuksia eläinten hyvinvointiin, toteaa Eduskunnan eläinsuojeluryhmän puheenjohtaja Ritva Elomaa (ps.)tiedotteessaan.
Parannuksiakin on onneksi luvassa. Esimerkiksi tainnuttamisen vaatiminen aina ennen teurastusta, piikki- ja sähköpantojen kieltäminen sekä laajempi tiedonantovelvollisuus eläimen myynnin ja luovutuksen yhteydessä ovat hyviä uudistuksia.
Lakiluonnoksen pohjalta eläinsuojeluryhmä katsoo, että valitettavan paljon sellaisia uudistuksia, joilla olisi merkittäviä vaikutuksia eläinten hyvinvointiin, jää tällä erää toteuttamatta.
Eläinsuojeluryhmän mukaan keskeisiä kipukohtia tässä erittäin laajassa lakiuudistuksessa ovat muun muassa eläinten liikkumista rajoittavat parsinavetat ja emakkohäkit, kivunlievitys, valvonta sekä kissojen ja koirien tunnistusmerkintä ja rekisteröinti. Lisäksi Eduskunnan eläinsuojeluryhmä kannattaa eläinten itseisarvon kirjaamista lakiin.
– Tätä kautta eläinten kaltoinkohteluun voitaisiin puuttua nykyistä tehokkaammin, arvioi eläinsuojeluryhmän varapuheenjohtaja Emma Kari (vihr.).
– Myös jatkuvan sulan juomaveden saannin turvaaminen tulisi toteuttaa tässä lakiuudistuksessa säätämällä se pakolliseksi. Nyt esitellyssä lakiluonnoksessa eläimelle ei taata vapautta juoda silloin, kun se haluaa ja niin paljon kuin se haluaa, Kari kertoo.
Eduskunnan eläinsuojeluryhmä seuraa aktiivisesti eläinsuojelulakiuudistuksen etenemistä ja vaikuttaa parhaan mukaan, jotta uusi laki palvelisi paremmin eläinten oikeuksia ja vaikuttaisi eläinten hyvinvointiin käytännön tasolla.
– Korulauseita eläinten hyvinvoinnista on helppo keksiä, mutta nyt odotamme hallitukselta sellaista lakipakettia, joka todella puuttuu eläintenpidon epäkohtiin, Elomaa toteaa.