Eläinsuojeluilmoitusten määrä on jatkanut kasvuaan, SEY Suomen eläinsuojelun vapaaehtoiset toimijat kertoo tiedotteessaan.
SEY vastaanotti viime vuonna lähes 9 000 eläinsuojeluilmoitusta, kun edellisvuonna niitä tuli reilut 8 000.
– Ilmiö oli havaittavissa jo ensimmäisenä koronavuonna. Uskon, että etätyön takia lisääntynyt kotona vietetty aika on saanut ihmiset tarkkailemaan ympäristönsä eläimiä ja puuttumaan eläinten kaltoinkohteluun aikaisempaa matalammalla kynnyksellä. Eläinsuojeluilmoitusten tekemisessä näyttää olevan tapahtumassa myös asennemuutos, ja yhteydenoton kynnys on madaltunut. On erinomaista, että eläinten kärsimykselle ei ummisteta silmiä, vaan apua haetaan rohkeasti, kiittelee SEY Suomen eläinsuojelun toiminnanjohtaja Kati White tiedotteessa.
Eniten ovat lisääntyneet luonnoneläimiä koskevat ilmoitukset. Useilla SEY:n jäsenyhdistyksillä on ratkaisuja loukkaantuneiden ja emottomien luonnoneläinten hoitamiseen. Luonnoneläinten valtakunnallinen hoitoverkosto kuitenkin puuttuu yhä, ja eläimet ovat suurelta osin vapaaehtoistoimijoiden avun varassa.
– Luonnoneläimet eivät saa kaikkialla tarvitsemaansa apua. Vapaaehtoistoimijat ovat kuormittuneita työmäärästä, ja sekä vapaaehtoisten että viranomaisten resurssit hoitaa avun tarpeessa olevia luonnoneläimiä ovat riittämättömät. Ongelman ratkaisemiseksi tarvitaan julkista rahoitusta, sanoo White.
– Luonnoneläimet puhuttavat ihmisiä ja herättävät auttamishalun. Esimerkiksi metsästysrautoihin kiinni jääneet karhut herättivät keskustelua rautapyynnin ongelmista ja haitalliseksi luokiteltujen vieraslajien tappaminen pesimäaikaan huolestuttaa, kun emottomat poikaset jäävät nääntymään nälkään. Meillä ihmisillä on vastuu luonnoneläimille aiheuttamistamme haitoista, mutta tällä hetkellä ainoa viranomaisten luonnoneläimille tarjoama apu on usein lopetus.
SEY Suomen eläinsuojelun vapaaehtoiset toimijat auttoivat viime vuonna tuhansia hädässä olevia lemmikkieläimiä ja luonnoneläimiä koronapandemiasta huolimatta. SEY:n jäsenyhdistykset ja vapaaehtoiset eläinsuojeluneuvojat hoitavat kodittomia lemmikkieläimiä sekä loukkaantuneita ja emostaan eroon joutuneita luonnonvaraisia eläimiä.
SEY:n vapaaehtoisiin eläinsuojeluneuvojiin voi olla yhteydessä matalalla kynnyksellä, kun epäilee eläimen voivan huonosti tai kaipaa neuvoa omaan eläintenpitoon. Neuvojat siirtävät tapaukset tarvittaessa eteenpäin eläinsuojeluviranomaisille. Viime vuonna noin joka neljäs neuvontakäynti antoi aihetta jatkotoimiin.
– Jos vaikka epäilee naapurin kaltoinkohtelevan lemmikkiään, voi kynnys ottaa yhteyttä valvontaeläinlääkäriin tai poliisiin olla korkea. Tilannetta voi pohtia neuvojamme kanssa, joka on tarvittaessa yhteydessä eläinsuojeluviranomaiseen, jos näyttää siltä, että puuttumiskynnys ylittyy. Eläinsuojeluneuvoja voi myös olla suoraan yhteydessä eläimen omistajaan keskustellakseen eläimen elinolojen parantamisesta, White sanoo.