Ekonomistit varoittavat syrjäytymisen merkittävästä kasvusta

Työttömyys on hiukan laskenut viime syksystä alkaen, mutta ekonomistit varoittavat piilotyöttömyyden ja pitkäaikaistyöttömyyden kasvusta.

Työttömyyden loiva lasku viime syksystä lähtien heijastaa Danske Bankin pääekonomistin Pasi Kuoppamäen mukaan taantuman taittumista Suomen taloudessa. Tilastokeskuksen mukaan työttömyys oli maaliskuussa 10,1 prosenttia ja kausivaihteluista puhdistettuna 9,2 prosenttia.

Kuoppamäki ei kuitenkaan vielä odota tämän vuoden työttömyysasteen laskevan, sillä lyhyellä aikavälillä työllisyystilannetta heikentävät muun muassa julkisen sektorin leikkaukset. Lisäksi piilotyöttömien ja pitkäaikaistyöttömien määrät ovat kasvaneet vuodessa merkittävästi, mikä tarkoittaa työttömyyden muuttumista yhä enemmän rakenteelliseksi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Mitä pidempään ihminen on työttömänä, sitä vaikeampi hänen on jatkossakaan työllistyä vaikka taloustilanne paranisikin. Tämä on haaste kansantalouden, valtiontalouden sekä yksilöiden itsensä kannalta, Kuoppamäki muistuttaa Danske Bankin tiedotteessa.

Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus puolestaan arvioi, että odotuksia selkeästi vahvempi talouskasvu on ehkä ainoita keinoja nostaa syrjäytyneitä takaisin työmarkkinoille.

– Suomen ei kannata jättää kaupungistumisen tarjoamaa matalalla roikkuvaa omenaa hyödyntämättä talouskasvun ajurina, Brotherus toteaa Hypon tiedotteessa.

Hänen mukaansa työttömyyslukuja kaunistavat piilotyöttömien lisäksi työikäisen väestön supistuminen ja työllisten määrän kasvu.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Yksi tekijä on yrittäjien määrän hurja kasvu finanssikriisin jälkeen. Vuoden 2008 alusta yrittäjien määrä on noussut yli 20 prosentilla, ero on hätkähdyttävä verrattuna edelliseen taloustaantumaan 1990-luvun alussa, jolloin yrittäjien määrä putosi 20 prosentilla, Brotherus huomauttaa.

Lue myös:

Maaliskuussa työttömyys laski aavistuksen mutta oli yli 10 prosenttia

Mainos