Pasi Kuoppamäen mukaan talouden matalasuhdanne ja kustannusten nousun hidastuminen ovat omiaan pitämään inflaation alhaisena koko vuoden.
– Polttonesteiden alhainen hinta toimii inflaatiota hillitsevänä tekijänä pitkälle syksyyn saakka, ellei raakaöljyn hinnassa tapahdu yllättävän suurta nousua, Kuoppamäki toteaa tiedotteessaan.
Kuoppamäki arvioi, että koko tämän vuoden inflaatio jää vain hieman nollan yläpuolelle, mikä suojaa kuluttajien ostovoimaa.
– Helmikuussa vähittäiskaupan myynnin määrä kasvoikin, vaikka liikevaihto supistui, hän muistuttaa.
Matala inflaatio voi hänen mukaansa myös vahvistaa kuluttajien luottamusta. Turvahakuiselle säästäjälle on myönteistä, että inflaatio ei nakerra talletusten todellista tuottoa miinukselle.
– Suomen ja koko euroalueen kannalta olisi silti toivottavaa, että inflaatio palaisi lähemmäs EKP:n 2 prosentin tavoitetta, koska se kertoisi talouden olevan normalisoitumassa ja deflaatiouhan väistyvän, Kuoppamäki painottaa.
Hän huomauttaa, että kuluttajat eivät vielä odota hintatason laskun olevan pysyvä ilmiö, sillä vielä maaliskuussa kuluttajat odottivat 1,3 prosentin inflaatiota vuoden sisällä.
Tilastokeskuksen mukaan inflaatio pysyi maaliskuussa -0,1 prosentissa. Kuluttajahinnat ovat olleet vuoden takaista alempana ja kolme kuukautta.
Lue myös:
Lievä deflaatio jatkui maaliskuussa