Suomen asuntomarkkinat ovat olleet koronapandemian jälkeen suoranaisessa kuopassa. Kauppa ei käy ja hinnat laskevat jo neljättä vuotta putkeen. Suomen Yrittäjien pääekonomisti Juhana Brotherus listaa Ylen haastattelussa syyt asuntomarkkinoiden alakuloisuudelle.
Tärkein tekijä Brotheruksen mukaan ovat korot, jotka lähtivät jyrkkään kasvuun vuonna 2022, samaan aikaan kun asuntomarkkina hiljeni. Aiemmin totutun 0,8-1,0 prosentin sijaan suomalaisten asuntolainojen todellinen vuosikorko on nyt noin 2,8 prosentissa.
– Se on yhä noin kolme kertaa aiempaa tasoa enemmän. Tällä on tietysti valtava vaikutus asuntomarkkinoihin, jotka ovat korkoherkät, ja jossa toimitaan lainarahalla, Brotherus kertoo.
Toisena pääekonomisti nostaa luottamuksen puutteen. Hän sanoo, että suomalaiset nuukailevat ja kaikki kulutus on vähäistä. Luottamuksen heikkous hidastaa talouskasvua ja työllisyyttä, mikä taas johtaa luottamuksen lisäheikentymiseen.
Heikko taloustilanne vaikuttaa siis myös asuntojen hintakehitykseen.
– Asuntomarkkinat ovat napanuoralla kiinni Suomen taloudessa, eikä asuntomarkkina voi hirveästi poiketa yleisestä talouskehityksestä, Brotherus avaa.
Myös sosiaaliturvaleikkaukset heikentävät Brotheruksen mukaan kysyntää asunnoille ja tämä näkyy yhä tiiviimpänä asumisena.
Hiljalleen vaikuttava tekijä on väestökehitys. Ekonomisti painottaa, että kyseinen tekijä vaikuttaa varsin hitaasti, mutta silti lähes varmasti hintoja alentavasti.
– Nuoret ikäluokat ovat ne uusien asuntojen ostajat, jotka pitävät markkinaa pyörimässä. Kun kehitys on näin heikkoa, se tietysti tarkoittaa asuntojen kysynnälle vaatimatonta kehitystä, Juhana Brotherus päättää.





