– Työttömyyttä on pahentanut se, että uusia työttömyysjaksoja alkaa aiempaa enemmän, mutta myös se, että työttömyysjaksot ovat pidentyneet. Tärkein työttömyyden kasvun syy on vähentynyt työvoiman kysyntä, joka ei vuonna 2009 alkaneen talouden taantuman jälkeen ole kunnolla toipunut, sanoo Akavan ekonomisti Heikki Taulu Verkkouutisille.
Helsingin Sanomat uutisoi maanantaina, kuinka pääkaupunkiseudulla korkeasti koulutettujen työttömyys on lisääntynyt ja pitkittynyt muuta maata nopeammin. Lisäksi korkeakoulutettujen työttömyys on koko maassa kasvanut muita työttömyyslukuja nopeammin.
Taulun mukaan koko maan tasolla korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien määrän kasvu jatkuu, mutta tahti on hieman hidastunut syksyn jälkeen. Vuotuinen kasvuprosentti helmikuussa oli reilut 20 prosenttia. Vastavalmistuneiden osalta kasvunopeus on nyt noin 24 prosenttia vuodessa, eikä se ole hidastunut.
– Lyhyellä aikavälillä on aika vähän tehtävissä, mutta keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä esimerkiksi rakennepoliittisen ohjelman määrätietoinen toteuttaminen, tutkimukseen, innovaatioihin ja osaamiseen perustuvan elinkeinopolitiikan vahvistaminen ja kasvua ja työllisyyttä tukevien veropäätösten tekeminen edesauttavat työllisyyttä. Myös julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden tasosta pitää huolehtia.
Taulu muistuttaa, että maailmantalouden kasvu on hidastumassa ja Euroopassa sekä Suomessa kasvunäkymät ovat edelleen hataralla pohjalla.
– On huomattava, että työllisyyden paraneminen ei käynnisty heti talouskasvun myötä, vaan kasvaneeseen kysyntään vastataan ensin tuottavuuden parantamisen kautta ja vasta myöhäisemmässä vaiheessa työvoiman määrän kasvattamisen kautta.
– Kriittistä on myös se, että Suomi pärjäisi kansainvälisessä osaamiskilpailussa. Yhä useammanlaiset työtehtävät ovat tulevaisuudessa siirrettävissä maasta toiseen yhä helpommin.