Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki arvioi Kauppalehdelle, että kuluttajia mietityttää nyt kotimainen politiikka Antti Rinteen (sd.) hallituksen toimia odotellessa.
Kuluttajien luottamus Suomen talouteen heikkeni Tilastokeskuksen maanantaina julkaistussa kyselyssä heinäkuussa. Kuoppamäen mukaan yleinen luottamus kansantalouden tilaan on nyt erittäin heikko.
Hän arvioi, että uutiset Euroopan kasvun heikkenemisestä ja epävarmuudesta ovat lisänneet kuluttajien huolta Suomen taloustilanteesta.
Kuoppamäen mukaan myös kotimainen politiikka mietityttää, kun odotellaan, mitä uusi hallitus tekee.
Elinkeinoelämän keskusliiton johtava ekonomisti Sami Pakarinen puolestaan muistuttaa työllisyyden seuraavan bruttokansantuotteen muutoksia peukalosäännön mukaan noin puolen vuoden viiveellä. Vaikka talouden kasvuvauhti hidastuu, työllisyydessä menee ainakin hetken kohtalaisen hyvin.
Lue myös:
Kuluttajat edelleen synkkinä
Teollisuuden odotukset vaisuja