Ekonomisti ei usko hallituksen toimien riittävän kahtia revenneillä työmarkkinoilla

Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus varoittaa pitkäaikaistyöttömyyden kasvusta ja työmarkkinoiden syvenevästä kahtiajaosta, joka uhkaa jo talouden kasvumahdollisuuksia.

Tilastokeskuksen tuoreen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli heinäkuussa 214 000, mikä oli 18 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste laski 8,4 prosentista 7,8 prosenttiin. Kausitasoitettuna työttömyysaste pysyi heinäkuussa kuitenkin 8,9 prosentissa

Työmarkkinoiden toipuminen alkuvuoden aikana on Hypon pääekonomistin Juhana Brotheruksen mukaan seurausta Suomen talouden hennosta kasvusta ja olemattomasta tuottavuuskehityksestä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Vaatimaton tuottavuus tarkoittaa, että aiempaa pienemmillä kasvuluvuilla työmarkkinat toipuvat. Kasvu ei ole yllättänyt myönteisesti, mutta ekonomistit ovat silti joutuneet korjaamaan työttömyysennusteitaan piirun verran parempaan, Brotherus huomauttaa tiedotteessaan.

Työttömiä oli Tilastokeskuksen mukaan heinäkuussa 214 000, mikä oli 18 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisiä oli 2 525 000, mikä oli lähes saman verran kuin edellisvuoden heinäkuussa. Työvoiman ulkopuolella oli 1 369 000 henkeä, mikä oli 25 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Heistä oli piilotyöttömiä 165 000, mikä oli 22 000 vuodentakaista enemmän.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Työ- ja elinkeinotoimistoissa puolestaan oli heinäkuun lopussa 378 000 työtöntä työnhakijaa. Heidän määränsä oli 3 000 pienempi kuin vuosi sitten, mutta yli vuoden työttömänä olleiden määrä on kasvanut 12,5 prosenttia 127 000 henkilöön.

Brotherus toteaa pitkäaikaistyöttömyyden nousseen nyt hälyttäviin lukuihin ja työmarkkinoiden revenneen kahtia. Yli joka kolmas työtön on etsinyt töitä yli vuoden, kun samaan aikaan työpaikkansa pitäneiden joukossa ylitöiden määrä on ylittänyt jo finanssikriisiä edeltäneen tason. Hän arvioi työmarkkinoiden jakautumisen uhkaavan jo talouden kasvumahdollisuuksia.

– Myöskään hallituksen tavoite työllisyysasteen nostamisesta 72 prosenttiin ei toteudu tehdyillä toimenpiteillä, Brotherus varoittaa.

Mainos