Suomen talouden suhdanne jatkui vuoden kolmannella neljänneksellä vaisuna., LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Ekonomisti bkt-luvuista: Kotimainen kysyntä ei riitä nostamaan taloutta

Suomen bruttokansantuote supistui vuoden kolmannella neljänneksellä 0,3 prosenttia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan suhdanne jatkui Tilastokeskuksen vuoden kolmannen neljänneksen bruttokansantuotteen lukujen perusteella vaisuna.

Tilastokeskus kertoi perjantainaamuna, että Suomen bkt supistui vuoden kolmannella neljänneksellä 0,3 prosenttia suhteessa edelliseen neljännekseen. Vuositasolla oltiin 0,6 prosenttia pakkasella. Edellisen kerran Suomen neljännesvuosittainen bruttokansantuote kasvoi viime vuoden syksyllä. Sen jälkeen on nähty supistumista tai nollakasvua neljän vuosineljänneksen ajan.

– Kuluvan vuoden suhdanne-ennusteita on jouduttu tarkistamaan moneen kertaan alaspäin, mutta tuoreiden tietojen perusteella on selvää, että ennusteissa on edelleen tuntuvaa laskupainetta. Koko vuoden kasvu tulee painumaan lähelle nollaa, Appelqvist sanoo tiedotteessa.

Tänään saatiin myös yksityiskohtaisempia tietoja bkt:n kehityksen taustalla olevista tekijöistä.

– Alaerien tarkasteleminen paljastaa myös pieniä valonpilkahduksia erityisesti tavaraviennin ja investointien osalta. Kaikkiaan yksityiset kysyntäerät kehittyivät olosuhteisin nähden siedettävästi, sanoo Appelqvist.

Vienti ja yksityiset investoinnit nousivat, ja yksityinen kulutuskin pinnisti 0,2 prosentin nousuun suhteessa edelliseen neljännekseen. Sen sijaan julkinen kulutus ja erityisesti julkiset investoinnit olivat laskussa.

– Suomen talouden Akilleen kantapääksi muodostunut yksityinen kulutus pinnisti lievästi plussalle, mutta kotimainen kysyntä on edelleen niin vaisua, ettei se riittäisi nostamaan taloutta, toteaa Appelqvist.

Parempia lukemia saatiin lokakuun kokonaistuotantoa kuvaavasta kuukausittaisesta suhdannekuvaajasta. Kokonaistuotantoa kuvaava indikaattori nousi Tilastokeskuksen mukaan lokakuussa 0,7 prosenttia edellisestä kuukaudesta. Vuositasolla oltiin edelleen 0,1 prosenttia laskussa.

– Todellista suunnanmuutosta ei ole vielä nähty, mutta ainakin vuoden viimeinen neljännes sai kohtalaisen hyvän alun. Vaikka viimeinen neljännes menisi paremmin, ei se riitä enää pelastamaan kuluvaa vuotta, mutta se lisäisi luottoa ensi vuoteen ja parempaan suhdanteeseen tulevaisuudessa, arvioi Appelqvist.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)