EK:n Jyri Häkämies HS:ssa: Kukaan ei ole esittänyt palkkojen alentamista.

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajan mukaan ay-liikkeelle on annettava tunnustusta maltillisista palkkaratkaisuista.

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen mukaan suomalaisten palkkojen erot kilpailijamaihin ovat supistuneet viimeisten palkkasopimusten myötä. Suunta on Häkämiehen mukaan oikea, kertoo Helsingin Sanomat.

Keskustelu palkkojen laskemisesta sai alkunsa, kun EK:n hallituksen puheenjohtaja Veli-Matti Mattila sanoi kaksi viikkoa sitten HS:n haastattelussa, että suomalaisten palkat ovat 10–15 prosenttia liian korkeat.

Häkämiehen mukaan asiantuntija-arviot asiasta vaihtelevat noin 5–15 prosentin välillä.

Keskeisissä kilpailijamaissa palkat nousevat tänä vuonna noin 2–3 prosenttia. Se osaltaan parantaa Suomen kilpailukykyä.

– Ja pitää muistaa, ettei kukaan ole esittänyt palkkojen alentamista, Häkämies sanoo lehdelle.

– Vuoden 2014 jälkeen on tehty erittäin maltillisia palkkaratkaisuja, mistä on annettava palkansaajille tunnustusta vastuullisesta toiminnasta. Ne ovat olleet ay-puolelle erittäin vaikeita päätöksiä.

Mainos