Eduskuntavaaleista on paljon sanottu, mutta EU-vaaleiksi en ole huomannut niitä sanotun. Yritän paikata puutteen ja kuten on tapana nykyisin epäanteeksipyytää: Anteeksi jos joku kokee, että hänen näkemyksensä on mennyt ohi silmieni.
Varsin yleisesti on se ainakin huomattu, että tuleva vaalikausi alkaa Suomen EU-puheenjohtajakaudella. Sitä taas on huomattu harvemmin, että puheenjohtajakauden ytimessä ei ole puheenjohtajamaan luonnonkauneus tai sen omat ylevät politiikkateemat. Tarkoituksena on johtaa puhetta neuvostoissa ja edistää niissä tehtäviä ratkaisuja.
Suurin ratkaisuasia on monivuotisesta rahoituskehyksestä ja siihen liittyvistä kokonaisuuksista päättäminen: koheesiopolitiikka, yhteinen maatalouspolitiikka ja muun muassa EU-ohjelmien rahoitus ovat päätöslistalla. Riittääkö meille, että vain pyrimme vain maksimoimaan oman saantomme maatalous- ja aluetuista vai onko Suomella mahdollisesti näkemys siitä miten EU:n budjetilla voidaan tukea investointeja, tutkimusta ja innovaatioita tai nuorten liikkuvuutta, näin muutaman esimerkin mainitakseni. Ensi syksyn päätökset kantavat vuoteen 2027. Tuleva hallitus tekee siis työn myös seuraajilleen ja pelinrakentajina ovat pääministeri ja eurooppaministeri. Sillä on väliä onko heidän EU-suhteensa aktiviinen, passiivinen vai passiivis-aggressiivinen.
Ilmastopolitiikasta on puhuttu enemmän kotimaisena kuin eurooppalaisena kysymyksenä kun on pohdittu autojen käyttövoimaa ja lihan kulutusta. Ilmastokeskustelun tyhjiöön pihisee vain vaivoin muistutuksia siitä, että EU:lla on ilmastopolitiikka, tavoitteet ja myös ohjauskeinot! Jottei jäisi epäselväksi, niin ehkä vaaliräntäsateen makkaragrillissä olisi kuitenkin reilua todeta, että lihantuotantoa voidaan ohjata ilmastomyönteisemmäksi toimivammin yhteisellä maatalouspolitiikalla kuin lihaverolla.
Suomen EU-politiikka alkoi hyytyä kun finanssikriisin alkaessa muotiin tuli hokema yhteisvastuun vastustamisesta. Viimeistään neljä vuotta sitten hyytelö sakeni kun hallituksen kakkospuolue oli EU-penseä ja pääministeripuolueen ykköstavoitteena oli pitää EU erossa metsäpolitiikasta.
Tänä vuonna olisi parempi olla toisin. Ranska on EU-aloitteellinen, mutta niin on myös Saksa, vaikkei parrasvaloissa samalla tavoin olekaan. Pääpuolueet CDU ja CSU ovat laatineet yhteisen ohjelman eurovaaleihin. Siinä muun muassa halutaan vähentää yksimielisyysvelvoitetta neuvostossa. Esimerkiksi yhteisen ulkopolitiikan kannalta tämä on tärkeä tavoite. EU:n ääni vahvistuu, kun yksittäiset jäsenmaat eivät voi pitää EU:ta vankinaan omien sisäisten kysymystensä vuoksi.
Vahvempi ulkopolitiikan ääni samoin kuin eteneminen puolustusyhteistyössä olisivat Suomelle turvallisuuttamme parantavia tekijöitä. Niiden puolesta kannattaa tehdä töitä ja ne työt tehdään nimenomaan neuvostossa, jäsenmaiden kesken.
Tulevan vaalikauden aikana tehdään suuria päätöksiä myös muun muassa energiapolitiikassa, kiertotaloudessa, muovipolitiikassa sekä digitaaliseen talouteen liittyvissä kysymyksissä aina tekoälystä kyberturvallisuuteen ja digitaalisten sisämarkkinoiden rakentamiseen. Sikäli kun sotelta aikaa jää, niin olisiko aivan kohtuutonta puhua vaalikeskustelussa vähän siitäkin miten eduskuntapuolueet näihin ja muutamiin muihin EU-tason päätöksiin suhtautuvat?
